Matka mökille on mielen siirtymä toiseen persoonaan. Työihmisestä tulee mettäläinen, takakireästä urakiiturista nautiskeluun taipuvainen laiskottelija.
Onko kuva mökistä työleirinä murtumassa?
Kaikki kotona -lähetyksen vieraina olivat mökkeilystä kirjan kirjoittanut Pertti Alasuutari ja mökkeilystä haaveileva Annakaisa Partanen.
Millainen mökkisuhde on Kaikki kotona -lähetyksen studiojoukkueella?
Pertti Alasuutari on sosiologian professori Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut ja kirjoittanut mökkihulluudesta. Alasuutari on vakinaistanut suhteensa kesäpaikkaan, eli kyse on ns. tosirakkaudesta, kesäpaikasta on tullut asuinpaikka.
Annakaisa Partasella on vielä haku päällä, eli sitä oikeaa odotellessa ja nyt siis puhumme mökistä (perhe jo on). Annakaisa on helsinkiläinen perheenäiti, ns. mökkientusiasti, jolla on mökin korvikkeena huvilayhteisö Helsingin Vartiosaaressa.
Juontaja Paula Jokimiehellä on yhteiskäytössä sisarusten kanssa, vanhempien omistama lapsuuden mökki, jossa hän harvoin vierailee.
Onko tärkeää, että perhe omistaa yksinään mökin? Annakaisa Partanen on paljon pohtinut tätä kysymystä.
- Olisin valmis menemään omistajana mökkiosuuskuntaan mukaan. Tämänhetkinen tilanne vuokra -huvilayhteisössämme on ihanteellinen - enemmän hauskaa, vähemmän huolta ja rahareikiä.
- Huvilamme on kaupungin omistama ja museoviraston suojelema, 20-30 -luvulla rakennettu iso, kaunis huvila. Perustimme yhdistyksen, jossa on mukana noin 40 taloutta. Talkoilla kunnostamme huvilaa, puuhaa riittää, mutta se on mukavaa puuhastelua, koska se ei ole yhden perheen harteilla. Pihalta löytyy myös jäänteitä menneen ajan huvilaelämästä.
Mökkeily on menoa toisenlaiseen maailmaan, kuviteltuun menneisyyteen kertoo Pertti Alasuutari.
- Menneisyyteen päästään pitäytymällä yksinkertaisemmissa, kaupunkiasuntoon verrattuna yhtä tekniikan sukupolvea vanhemmissa kodinkoneissa. Mökki sisustetaan maalaisromanttisesti käyttämällä hirttä ja lakattua puuta. Somistus voi olla myös hassu, käytetään monenlaista rekvisiittaa, joka ei vastaa kaupunkiasunnon sisustusmakua laisinkaan.
Mökki toimii myös kitsch -varastona toteaa Pertti Alasuutari.
- Kotiin on vierailijan hyvin vaikea ostaa tuliaiseksi taideteoksia, mutta mökille niitä voi viedä, jopa kitschiä, koska teoksen ei ole ajateltukaan heijastelevan omistajien makua. Mökki on itselle luotu turistikohde, lavastettu fantasiamaailma, jonne sopii humoristisempikin sisustus.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: