Melko nopeasti vallankumouksen jälkeen Neuvostoliiton johto huomasi, että myös uusi valtio tarvitsi jonkinlaista muotia. Jo NEP-kaudella 1920-luvulla alettiin perustaa pieniä yksityisiä muotiateljeita, joissa ommeltiin mittatilauspukuja ja juhlaleninkejä. Vallankumouksen ja kansalaissodan aikana koko Venäjän vaatetuotanto oli tuhoutunut.
Alun perin neuvostokulttuurin perustajat ajattelivat, että tulevaisuuden tasa-arvoisessa yhteiskunnassa muotia ei tarvita vaan kaikilla on samanlaiset vaatteet. Suunnittelijat suunnittelivat eri ammattien edustajille omat uniformut ja ajateltiin, että näillä samoilla vaateparsilla tullaan toimeen vuodesta toiseen.
Vaikka 1930-luvun Neuvostoliitossa oli ankaria nälänhätiä ja julma puhdistuskausi, Stalin arvasi, että joitakin porkkanoita on kansalle annettava. Tällöin alettiin kaupunkien uudelle eliitille tarjota uusia luksustuotteita, mm. juhla-vaatteita ja samppanjaa.
Neuvostoliiton paradokseja on myös se, että ensimmäinen neuvostomuotitalo avattiin Moskovassa toisen maailmansodan aikana, jälleen pahimman kurjuuden keskellä.
Kuitenkin muodin tarpeellisuudesta käytiin keskustelua aivan 1970-luvulle asti. Osa taloustieteilijöistä oli edelleen sitä mieltä että muoti on turhaa eikä se kuulu sosialistiseen talousjärjestelmään.
Tärkeä neuvostomuodin suunnannäyttäjä oli 1950-luvulla avattu Moskovan GUM-tavaratalo, jossa oli oma muotitalo, joka järjesti myös muotinäytöksiä hyvin usein.
Kalle Haatasen vieraana on Uppsalan yliopiston sosiologian emeritusprofessori Jukka Gronow.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
