Viisikymppinen mies ostaa Harrikan ja saa kaupanpäällisiksi tuttaviltaan ehtymätöntä vinoilua keski-ikäisyydestään.
Viisikymppinen nainen rakastuu kolmekymppiseen mieheen ja antaa samalla loputtomasti polttoainetta kavereidensa kahvipöytäkeskusteluihin.
Viisikymppinen mies pitää pitkää tukkaa ja soittaa rokkibändissä, ja säännöllisesti kuuntelee lähipiirinsä huomauttelua siitä, miten pitäisi jo kasvaa aikuiseksi.
Ikää käytetään liian usein tekosyynä sille, ettei saisi tai voisi tehdä jotakin. Ajatellaan, että kun on joskus valittu yksi latu, joka kuitenkin vie tasaisesti eteenpäin, siltä ei tule poiketa. Ei, vaikka vuosien mittaan reitti alkaisi käydä tappavan tylsäksi. Ja parasta olisi, jos muutkin kiltisti hiihtelisivät juuri sitä samaa latua pitkin.
Olen sitä mieltä, että elämäntapaa, harrastuksia tai rakkautta ei kuulu valita syntymätodistuksen vuosiluvun perusteella.
Tosiasiassa monelle iän kertyminen on vain tekosyy karttaa muutoksia, jotka pelottavat. Kun on jo takana kilometrejä ja paljon tehtyjä valintoja, tuntuu tappiolta tunnustaa, että haluaakin jotain muuta kuin mitä on saanut. Tuntuu riskiltä kokeilla jotain uutta. Se kun voisi tarkoittaa pahimmillaan sitä, että menettää sen mitä on jo saanut, mutta epäonnistuu myös uuden tavoittelussa. Sepä lähipiiriä vasta naurattaisikin!
Paljon turvallisempaa on vaientaa sydämestä kuuluva pieni kaipaava huokaus ja keskittyä arvostelemaan toisten elämää.
Oman kokemukseni mukaan ne, jotka naureskelevat omasta poikkeaville elämänvalinnoille, ovatkin usein niitä, jotka sisimmässään hiljaa toivovat, että heillä riittäisi rohkeutta samaan. Siksi juoru-ukot ja -akat ovat loputtoman kiinnostuneita toisten valinnoista. Ne muistuttavat ärsyttävällä tavalla siitä, mitä itse pelkää. Ylenkatsova paheksuminen ja hämmästely on sitä äänekkäämpää, mitä kovemmin täytyy peittää tarve jollekin muulle kuin sille mitä oma arki tarjoaa.
Toisen arvosteleminen on paljon helpompaa kuin peiliin katsominen. On ylevämpää ajatella olevansa tasapainoinen ja vakaa kuin myöntää olevansa kateellinen sille joka uskaltaa.
Sen sijaan että tuijottaa toisten ihmisten tekemisiä, kannattaisi miettiä, mitä elämäänsä kaipaa. Ei se tarkoita sitä, että itse pitäisi hankkia moottoripyörä tai rakastua uuteen ihmiseen tai ryhtyä rokkariksi. Ne ovat niiden toisten toteutuneita unelmia. Omat voivat olla jotain ihan muuta, sillä valinnat ovat jokaisen henkilökohtaisia.
Onko jokin haave jäänyt jossain vaiheessa kesken? Onko iän myötä sisälle syttynyt jokin palo, joka pitäisi päästä sammuttamaan, vaikka se tietäisi muutosta ja lähipiirin kulmienkohottelua?
Mikä estää toteuttamasta? Miksi pitäisi elää sovinnaisesti ja huomiota herättämättä, jos se tarkoittaa oman itsensä henkistä kastraatiota?
Viisikymppisenä tehty muutos tarkoittaa sitä, että voi parhaassa tapauksessa elää vielä toiset viisikymmentä vuotta paljon onnellisempana.
Ja sitten ei tarvitse vanhempana katua, ettei uskaltanut yrittää.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
