Meitä kannustetaan usein tavoittelemaan unelmia. Minäkin olen tehnyt sitä. Mutta mitä enemmän elettyä elämää jää taakse, sitä varovaisemmin unelmoin.
Olen alkanut ajatella, että onni löytyy helpoiten, kun ei odota mitään. Pessimistiksi en sentään ole ryhtynyt. Kaikki lopputulokset vievät joka tapauksessa eteenpäin. Unelmoida saa, mutta sitä ei kannata tehdä oman onnen tai hyvinvoinnin kustannuksella.
Tavoitteita asettamalla voi toki saavuttaa sen mitä haluaa. Mutta halu on täysin eri asia kuin tarve, ja sen me liian usein unohdamme. Tavoitteen saavuttamisen jälkeen käsissä saattaakin olla jotain, mikä ei tunnu lainkaan niin hyvältä kuin toivoi.
Sillä mikä muka takaa, että ihminen osaa unelmoida juuri siitä, mikä olisi hänelle parasta? Ei mikään.
Itse olen oppinut tämän kantapään kautta. Olin visioinut haluamani elämän jo nuorena. Olin kunnianhimoinen, motivoitunut ja aikaansaava, ja saavutinkin suuren osan siitä mitä olin halunnut. Mutta se ei ollutkaan hyvää.
Jos olisin uskaltanut antaa elämän rakentua vapaasti, katsella vähän tarkemmin millaista täällä on ja mistä pidän, ja pysähtyä edes jossain vaiheessa miettimään, mitä oikeasti tarvitsen - sen sijaan mitä haluan, olisin voinut päästä vähemmällä surulla.
Miksi ihmeessä jäämme niin helposti nalkkiin vain yhteen ainoaan totuuteen siitä, millainen esimerkiksi oman uran, kodin, kumppanin tai parisuhteen pitäisi olla? Miksi me käsikirjoitamme näitä asioita etukäteen sen sijaan että antaisimme niiden vain kehittyä omalla painollaan?
Omaa sydäntä pitää tietenkin kuunnella, mutta kannattaa muistaa, että sydän puhuu paljon myös paskaa. Sydän voi erehtyä. Samoin omat tavoitteet ja haaveet saattavat johtua esimerkiksi tarpeesta paikata repaleisen lapsuuden aiheuttamia aukkoja, tai ne voivat olla osoituksia kyltymättömästä egosta, joka haluaa menestystä ja tunnustusta onnen sijaan.
Joskus voi olla suunnaton onnenpotku, ettei saakaan sitä mitä haluaa. Usein sen näkee vasta myöhemmin. Saavuttamattoman tavoitteen tilalle saa jotain muuta, sillä elämässä ei ole tyhjiöitä. Se jokin muu saattaa olla paljon parempaa - ja juuri sitä mitä tarvitsee.
Toiveita ja tavoitteita voi toki olla, sillä irti päästäminen ja rakentava elämä eivät sulje toisiaan pois. On kunnioitettavaa pystyä työskentelemään päämäärätietoisesti ja antamaan parastaan.
Itse pyrin nykyään elämään niin, että tavoitteiden ja tosielämän väliin jää vähän ilmaa. Se on tervettä liikkumavaraa, jonka turvin voin irrottaa sellaisesta, mikä ei tunnukaan oikealta, muuttaa suuntaa jos vanha osoittautuu vääräksi, tai vaikka pysähtyä ihan toiseen paikkaan kuin aiemmin olin suunnitellut.
En kehoita tyytymään vähään. Päinvastoin.
Elämä on niin rikas, että sillä on varaa yllättää meidät asioilla, joista emme osaa edes unelmoida.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
