Elämä on valitsemista. Joudumme valitsemaan sekä merkittävissä elämän risteyskohdissa että lähes huomaamattomissa arjen käänteissä. Päivämme ovat täynnä pieniä ja isoja päätöksiä siitä mitä teemme ja miten teemme.
Joskus päätökset ja valinnat tapahtuvat fiilispohjalta. Toisinaan se onnistuu, toisinaan ei. Joskus kannattaa tunnustella fiilistä tarkemmin ja edetä vähän analyyttisemmin. Sellaisissa tilanteissa olen havainnut hyväksi pohtia vaihtoehtoja kahden eri periaatteen avulla.
Ensimmäinen periaatteeni on, että mitä teenkin, pyrin tekemään parhaani. Tiedän, että entisen perfektionistin suusta tämä kuulostaa pelottavalta ja ahdistavalta. Ennen se olisikin ollut sitä, mutta enää ei. Olen nimittäin oppinut, että oma paras ei ole vakio. Toisinaan parhaani on huippusuoritus millä tahansa mittarilla mitattuna. Toisinaan parhaani on keskinkertaista tai ei sitäkään.
Se, mikä milloinkin on oma paras, riippuu monesta asiasta. Jos on surua, väsymystä, kiirettä tai muuta kuormaa, on ymmärrettävää, että silloin ei voi yltää timanttisuorituksiin, vaikka parhaansa tekee. Oma paras on silloin se, että selviytyy. Jos taas elämässä tärkeimmät asiat ovat hyvin ja voimia piisaa, voi itseltään vaatia enemmän. Oma paras riippuu kulloisestakin päivästä ja elämäntilanteesta.
Toinen periaatteeni on, että pyrin toimimaan itseäni kohtaan oikein. Jonkun mielestä tällainen periaate voi kuulostaa itsekkäältä, mutta kuka loppujen lopuksi pitää meidän puoliamme, jos emme itse sitä tee? Se, että toimii itseään kohtaan oikein, on terveellä tavalla itsensä suojelemista ja arvostamista. Itseään arvostava ihminen ei yleensä tallo toisiakaan, joten oikeudenmukaisuus koituu myös muiden hyväksi.
Pari esimerkkiä.
Kun tulee rättiväsyneenä kotiin rankan päivän jälkeen, ei pysty suursiivoukseen tai kymmenen kilometrin juoksulenkkiin, vaikka niitä muuten säännöllisesti tekisikin. Silloin paras mihin pystyy voi olla pieni kävely ja rauhallinen ilta perheen kanssa. Se on myös silloin oikein itseä kohtaan, koska väsyneenä tarvitsee lepoa. Toinen periaatteeni auttaakin usein hahmottamaan ensimmäistä eli sitä, mitä voi milloinkin itseltään vaatia. Se tuo mukanaan sekä tavoitteellisuuden että myötätunnon.
Silloin on oma turvamiehensä, henkilökohtainen valmentajansa ja huoltajansa samaan aikaan. Silloin haluaa antaa itselleen hyvää ravintoa, kylliksi nautintoja ja riittävästi lepoa - muutamia perusasioita mainitakseni.
Lisäksi oppii välttämään olosuhteita, jotka ovat pahaksi.
Silloin ei jää työhön jossa tuntee näivettyvänsä henkisesti tai nääntyvänsä taakan alle. Silloin ei jää suhteeseen, jossa ei saa arvostusta tai vastarakkautta. Ja silloin osaa puolustautua, jos tulee kohdelluksi väärin. Mutta näissäkin tilanteissa kannattaa tarkistaa ensimmäinen periaate eli se, onko itse varmasti tehnyt parhaansa.
Mitä pidemmälle mennään parhaansa tekemisessä ja itseään kohtaan oikein toimimisessa, sitä enemmän se vaatii myös rehellisyyttä. Itseään on helppo huijata.
En todellakaan ole niin hyvä ihminen, että aina onnistuisin noudattamaan periaatteitani. Joskus menee railakkaasti päin mäntyä, joskus jopa saan itseni kiinni toimimasta omia periaatteitani vastaan mielitekojeni pyörteissä. Uskon kuitenkin, että suurissa linjoissa auttaa se, että on edes jotain periaatteita ja suuntaviivoja. Silloin pystyy ainakin joskus hahmottamaan kuka on ja miksi toimii milläkin tavalla.
Se on jo aika paljon tässä sekavassa maailmassa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
