Laulaminen tekee hyvää ihan fyysisesti – Kultakuume ottaa selvää, mitä laulaessa tapahtuu. Venäläinen pitkä satiirinen eläinstereotypioiden historia auttaa ymmärtämään nyky-Venäjääkin, väittää tuore väitöskirja.
Bloggareiden mielestä vuoden paras kotimainen kirja oli Minna Rytisalon Lempi. Blogistanian kirjabloggaajat jakavat palkintoja lempikirjoilleen. Suomessa ilmestyy kymmeniä kirjablogeja. Krista Airola kertoo. ”Ihminen lukee aina yksin, blogeissa pääsee keskustelemaan.” Kirjabloggaajat ovat mukana Kirjojen Suomessa.
Kaikki osaavat laulaa ja niin kannattaakin tehdä. Maanantain Kultakuumeessa selviää, miksi laulaminen tuntuu niin hyvältä. Vieraina ovat LauluAvain-koulun toiminnanjohtaja Tuula Tenni ja Sibelius Akatemiaan laulamisesta väitöskirjaa tekevä Taru Tähti.
Laulu on kaikkien oikeus. Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus juhlistaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden Yhdessä-teemaa laululla, johon meillä kaikilla on oikeus. Laulu luo yhteishenkeä, se on voimakas väline tunteiden ja muistojen herättämiseen ja laululla on myös parantava voima.
Venäjän nykypropagandaa auttaa ymmärtämään satiirisen sarjakuvan perinne. Turun yliopistossa tohtoriksi väitellyt Reeta Kangas on tutkinut Neuvostolehti Pravdan poliittisen sarjakuvan eläinkuvastoa. Sarjakuvaa piirsi liki 70 vuotta taitekijakolmikko Kukryniksy, jonka satiirin eläinstereotypiat juontuvat kaukaa historiasta.
Espanjalaiset arkkitehdit matkustavat Suomeen tutkimaan Reima Pietilää. Arkkitehtuurimuseossa maaliskuussa avautuva Suomi 100 vuotta -teemanäyttely kohdistetaan piirtämisen taiteesta kiinnostuneille kävijöille.
Kulttuurin ajankohtaisohjelman juontaa Tuula Viitaniemi.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: