Venäjä oli 1800-luvulla vielä laajeneva imperiumi, jonka talouskasvu oli hyvin voimakasta. Venäjän kehitys tarjosi monille suomalaisille upseereille ja teollisuusmiehille mahtavat menestymismahdollisuudet. Tähän nousukauteen pääsi mukaan myös Mannerheim, joka heikoista lähtökohdistaan huolimatta yleni lopulta kenraaliksi asti. Monia kieliä osannut Mannerheim sopi mainiosti tuon 1900-luvun alun vaatimuksiin.
Professori Henrik Meinander sanoo, että Mannerheim ei luottanut Saksaan ja hän olisi halunnut sitoa Ruotsin Suomen turvallisuusratkaisuihin. Mannerheim olisi halunnut että Suomi ja Ruotsi olisivat yhdessä linnoittaneet Ahvenanmaan. Kun tästä ei tullut mitään, piti Suomen kääntyä Saksan puoleen.
Mannerheimin elinikäinen toive oli bolshevismin murskaaminen.
Historian paradokseja on se, että Mannerheimista tuli koko kansakunnan keulakuva, vaikka itsenäisyyden ajan alussa häntä kohtaan tunnettiin paljon epäluuloa sekä oikeistossa että vasemmistossa. Upseeristossa Mannerheimia pidettiin epäluotettavana Venäjän armeijataustansa takia ja jopa Ståhlberg vieroksui häntä. Vasemmisto inhosi Mannerheimia sisällissodan vuoksi.
Mannerheim ei ollut mikään demokraatti vaan hän suhtautui epäluuloisesti parlamentaariseen demokratiaan. Toisaalta hän sai sotien välisenä pystyi luomaan vahvan auktoriteetin, koska hänellä oli vahva näkemys suursodan uhkasta ja osasi toimia myös poliitikkojen kanssa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
