Pyöreässä pöydässä väitellään ajankohtaisista asioista Pauli Aalto-Setälän johdolla.
Keskustelijoina ovat Maija Vilkkumaa, Kaarina Hazard ja Mika Pantzar.
Maija Vilkkumaan somekupla on täyttynyt hallintarekisteristä. Häntä kiinnostaa, miksi monesti torpattu laki pulpahti taas pinnalle, ja mikä sai perussuomalaiset kääntymään sen kannalle. Maijaa myös kummastuttaa, mikä hyöty omistuksen salaamisesta on, ellei se ole veronkierto tai keplottelu.
Mika Pantzar yhtyy kummasteluun.
- Parasta populismin estämistä olisi olla mahdollisimman avoimia, mutta hallintarekisterin myötä herätetään ajatusta, että on olemassa Davos-ihmisiä, jotka tallettavat rahaa hämärätileille.
Pantzar näkee asian roolipelinä.
- On kiinnostavaa miettiä, miksi esimerkiksi Kilpailuvirasto kannattaa ja Finanssivalvonta vastustaa.
Kaarina Hazard lataa pöytään täyslaidallisen.
- Viimeisetkin perussuomalaisten uskottavuuden rippeet menivät tässä.
Hasard näkee tilanteessa kuitenkin pilkahduksen positiivista.
- Terveen poliittisen elämän merkki on eripura puolueen sisällä, ja sitä hallintarekisteri on nyt perussuomalaisiin tuonut, kun kansanedustaja Mika Raatikainen on ilmoittanut vastustavansa hallituksen esitystä.
Kaarina Hazard tunnustaa olevansa hieman rakastunut arkkipiispa Kari Mäkiseen tämän otettua kirkolliskokouksen avajaispuheessaan kantaa turvapaikkakeskusteluun. Taustalla on Maahanmuuttoviraston johtajan Päivi Nergin paheksunta sitä kohtaan, että seurakunnat ovat alkaneet kielteisiä turvapaikkapäätöksiä kirkoissa.
- Tervehdin ilolla poliittisesti aktiivista ja taistelevaa kirkkoa, toteaa Hazard.
Mika Pantzar näkee tässäkin asiassa rooleja. Päivi Nergin rooli on vastata sisäisestä turvallisuudesta. Sen sijaan solidaarisuusliikkeen rooli on siirtynyt vasemmiston katoamisen myötä kirkon suuntaan.
Maija Vilkkumaa jää pohtimaan, kertooko Päivi Nergin lausunto siitä, että hän tuntee syyllisyyttä Maahanmuuttoviraston tekemistä päätöksistä.
Mika Pantzar kysyy, ovatko poliitikot yliherkistyneet sosiaalisen median nopeasykkeisyydelle. Itsenäisyyden juhlarahasta syntyi nopeasti somekohu, ja sen jälkeen muutamassa tunnissa valtiovarainministeri päätti vetää asetuksen pois. Olisiko syytä kuitenkin nukkua yön yli?
Maija Vilkkumaa näkee että somekohuja on nykyään koko ajan. Kohun uhrille ne voivat olla traumatisoivia hyökyaaltoja. Yleensä kohut kuitenkin laskevat aika nopeasti.
- Yleensä isoin kiihko perustuu osin väärin ymmärretyille, väärin tulkituille tai väärin siteeratuille seikoille.
Pyöreää pöytää pohdituttaa, ovatko some-ekspertit oikeassa sanoessaan, että nopea reagointi on tärkeintä, jos joutuu somekohuun.
Kaarina Hazard tunnistaa parven mukana menemisessä ja nopeasti kiihtymisessä myös pientä komiikkaa.
- En ennen tätä tiennyt, että juhlarahat ovat meille näin sydämenasia, Hazard nauraa.
Pauli Aalto-Setälä päätyy toivomaan, että jonain päivänä hallintarekisteri saisi oman juhlarahansa.
Twitterissä #pyöreäpöytä
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: