Toivon tuoja -teemasarjassa kuuluttajat haastattelevat puhelimitse henkilöitä, jotka ovat tuoneet toivoa muille, ammatissaan tai vapaa-ajalla. Radio 1:n kuuntelijoita pyydettiin antamaan ilmi toivon tuojia lähi- tai tuttavapiiristään. Toivon tuojia ilmaantui runsaasti ympäri Suomen, ja heistä yhdeksän valittiin haastateltaviksi.
Sarjan esimmäisessä osassa ääneen pääsee vuodesta 2008 pääasiassa Etelä-Suomessa vankilateatteria tehnyt helsinkiläinen ohjaaja, Taittuu ry:n taiteellinen johtaja Hannele Martikainen. Hänet ilmiantoi Päivi Kapiainen, Hannelen tuttava, joka kirjoitti näin:
“Vankiloissa ei toivoa usein ole. Harva ihminen on edes kiinnostunut siitä, miten elämässään vankilaan tai vankilakierteeseen joutunutta voitaisiin todella auttaa. Hannele Martikaisen työ niin vankien kuin henkilökunnan keskuudessa toivon tuojana on oikeastaan ainutkertaista. Rohkeudesta ja taitavuudesta puhumattakaan. Hänen toimintansa vetää vierestä katsojatkin hiljaiseksi ja nöyräksi. Vaikea tehtävä, jonka isot saappaat hän täyttää täysin. Hän tekee perustavanlaatuista asenne- ja ilmapiirin muutosta Suomen vankiloissa.”
Hannele Martikaisen ohjaamat esitykset suunnataan mahdollisuuksien mukaan vankiloiden ulkopuolelle. Yleensä ne toteutetaan ammattiteattereissa. Tähän mennessä Martikaisen ohjaamia esityksiä on nähty muun muassa Hämeenlinnan kaupunginteatterissa, Riihimäen teatterissa ja Helsingin KokoTeatterissa. Projektit ovat vapauttavia: vangit tulevat nähdyksi vankilan ulkopuolella, esiintyjinä, ja siten myös vangin idetiteetti muuttuu hiljalleen esiintyjän identiteetiksi. Hiljattain tehdyt tutkimuksetkin osoittavat, että vankilateatterilla on positiivisia vaikutuksia paitsi yksilön myös yhteiskunnan kannalta.
Taittuu ry:n toiminnasta löytyy tietoa osoitteessa www.taittuu.fi.
Hannele Martikainen kertoo alkuun Marja Vehkaselle millaista on kohdata ensi kertaa ihmiset, joiden kanssa tehdä teatteria.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: