Toivon tuoja -sarjassa kuuluttajat haastattelevat puhelimitse henkilöitä, jotka ovat tuoneet toivoa muille, ammatissaan tai vapaa-ajalla. Radio 1:n kuuntelijoita pyydettiin ilmiantamaan toivon tuojia lähi- tai tuttavapiiristä, ja ilmiantoja tuli runsaasti. Ilmiannetuista valittiin haastateltaviksi yhdeksän henkilöä.
Maaria Holman haastateltavana on lempääläinen toivon tuoja Aino Vesamäki. Hänet ilmiantoi Asta Hilavuo, joka kirjoitti ystävästään näin:
“Ensimmäinen muistikuvani ystävästäni Ainosta on, kun hän esitteli jossain seurakunnan tilaisuudessa afrikkalaisia liinoja. Aino on tuonut iloa ja toivoa sadoille ihmisille Keniassa mitä erilaisimmissa tehtävissä kyläyhteisön papin puolisona, Suomessa erilaisissa seurakunnan vapaaehtoistehtävissä, soittotaitoisena järjestänyt musiikki- ja lauluhetkiä vanhainkodeissa, toiminut swahilin epävirallisena tulkkina maahanmuuttajien kotouttamistyössä, sairaiden ystävien rinnalla kulkijana, saattohoitajana jne. Nykyisin hänellä taitaa olla sydäntä lähinnä varainkeruun ideointi ja vapaaehtoistyö Tansaniaan rakennettavan Kimbilio-turvakodin rakennusprojektissa.”
Juttutuokion aluksi Aino kertoo mainituista afrikkalaisista liinoista.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: