Toivon heinäkuun Kuuluttajan vieras -sarjassa kuuluttajat haastattelevat puhelimitse henkilöitä, jotka ovat tuoneet toivoa muille, ammatissaan tai vapaa-ajalla. Radio 1:n kuuntelijoita pyydettiin antamaan ilmi toivon tuojia lähi- tai tuttavapiiristään. Toivon tuojia ilmaantui runsaasti, ja heistä yhdeksän valittiin haastateltaviksi.
Tällä kertaa vieraana on porvoolainen musiikkikasvattaja, säveltäjä Mia Makaroff. Kuorojen kanssa pitkään työskennelleen toivon tuojan ilmiantoi yksi kuorolaisista, Aira Raudasoja, joka kirjoitti Miasta näin:
“Mia on loistava musiikkikasvattaja etenkin lapsille ja nuorille, mutta myös jo ikääntyville kuorolaisille. Mia ei tyydy ohjaamaan ainoastaan hyviä kuoroja ja laulajia vaan oman periaatteensa “kaikki oppivat laulamaan” mukaisesti ohjaa myös vähemmän taitavia kuoroja. Hän innostaa ja uskoo ihmisiin, ei koskaan suhtaudu kehenkään muutoin kuin rakastavan kannustavasti ja viisaasti. Mia ei ainoastaan opeta laulamaan vaan kunnioittamaan ja arvostamaan kaikkia taidoista ja taustoista riippumatta. Mia elää kurojensa mukana. Oman opetustyönsä ohessa Mia säveltää ja käy tuomaroimassa kuoroja eri puolilla maailmaa.”
Marja Vehkanen pyysi juttutuokion alkajaisiksi Miaa valottamaan tarkemmin ajatuksiaan periaatteesta “kaikki oppivat laulamaan”.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: