Mahadura & Özberkan: Kesätyö, työttömyys ja opiskelu vähemmistönuorten näkökulmasta. Miltä tuntuisi saada ensimmäinen työ 28-vuotiaana?
Aktivisti ja tuore ylioppilas Pazilaiti Simayijiang sai pitkän opiskelu-urakkansa päätökseen tänä keväänä painaessaan ylioppilaslakin päähänsä. Ylioppilasjuhlat olivat riemun ja helpotuksen juhla, mutta pian myös todellisuus iski päin kasvoja - Pazilaitin piti nyt pärjätä omillaan ja tietää, mitä tulevaisuudeltaan haluaisi.
Ylioppilaaksi valmistumista seurasi välivuosi ja neljä eri kesätyöpaikkaa, ja myös ahdistus tietämättömyydestä ja koulumaailman luoman turvallisen rutiiniin puutteesta. Toisaalta kaikki ovet ovat auki, mutta toisaalta vaihtoehtoja on liikaa.
Pazilaiti jakaa ajatuksiaan välivuodesta, valmistumisesta ja maahanmuuttajanuorten työllistymisestä.
Jaksossa kuullaan myös romaninuori Leif Hagertin tarina, joka sai ensimmäisen työpaikkansa vasta 28-vuotiaana yli sadan työhakemuksen jälkeen.
Leif huokuu onnea, ylpeyttä ja itsevarmuutta ensimmäisen työpaikkansa johdosta. Tulevaisuus vaikuttaa valoisalta ja Leifillä on kunnianhimoiset suunnitelmat toteuttaa unelmiaan, vaikka mieltä vähän painaakin ajatus siitä, että hän tulee ikätovereihinsa nähden vähän jälkijunassa.
Leifin kanssa jutellaan romanien työllistymisestä ja opiskeluista, sillä tällä hetkellä Leifin työnkuvaan kuuluu romanien avustaminen työ- ja opiskeluasioissa.
Miten työnantajan pitäisi suhtautua työntekijänsä kulttuuriin ja vakaumuksiin? Millaista on olla työnhakija ja vähemmistönuori? Miksi romaninainen ei voi työskennellä talon ylimmässä kerroksessa, jos alakerrassa on vanhempia romaneja?
Toimittajana Susani Mahadura.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: