Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen maailmanpolitiikassa uskottiin jonkin aikaa, että valtioiden välisiä suhteita voidaan hallita kansainvälisillä ja neuvottelujen kautta, sanoo entinen Suomen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen. Esimerkiksi Tšekkoslovakian hajoaminen tehtiin neuvotteluteitse.
Mutta Putin Venäjä on muuttanut tätä ajattelua lopullisesti. Linja on muuttunut Georgian sodasta lähtien. Venäjän mukaan myös länsimaat käyttävät voiman oikeutta. Venäjän mukaan tästä esimerkkinä on Kosovon itsenäistymisprosessi. Himasen mukaan Venäjällä ajatellaan, että Länsimaat ovat hylännyt entiset arvonsa ja nyt Venäjä puolustaa oikeita kristillisiä arvoja.
Putinin kausi on ollut johdonmukaista Venäjän voiman kasvattamista, vaikka Venäjä ei vieläkään ole samanlainen supervalta kuin mitä Neuvostoliitto oli. Venäjän selitys Krimin valtaukselle on USA:n ja Naton aggressio, johon Venäjän oli pakko vastata.
Venäjä ei ole valtiollisesti käynyt läpi modernisaatiovaihetta. Venäläisten tutkimusten mukaan vanhat Neuvostoliiton aikaiset arvot ovat yhä voimissaan. Homo sovjeticus elää ja voi hyvin. Esimerkiksi oikeusvaltion idea ei ole juurtunut vieläkään Venäjälle. Oikeuslaitos ei ole riippumaton vaan siihen voidaan vaikuttaa esimerkiksi lahjuksin.
Suomella ei Himasen mukaan ole mitään erillisasemaa Venäjän ulkopolitiikassa. Venäjä haluaa rakentaa länsirajalleen harmaa vyöhykkeen, koska se on menettänyt kylmän sodan aikaisen puskurivyöhykkeen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: