Hyppää sisältöön

Linnut saavat nimensä laulustaan

· kulttuuri · asia · nokkela · humoristinen

Aristoteleen kantapää toteuttaa myös kuuntelijoiden toiveita. Lintubongari Värtsilästä, Hannu Kivivuori ehdotti viime talvena ohjelmaa lintujen nimistä, ja saa nyt toivomansa peräti kahtena kappaleena. Pasi Heikura haastatteli lintuharrastaja ja Birdlife Suomen nimistötoimikunnan jäsen Jukka Hintikkaa. Ja koska lintujen muistelu on näin kaamoksen keskellä hauskaa, aiheesta syntyi kaksi ohjelmaa. Ensimmäisessä osassa käydään läpi lintujen nimistön kehitystä, sekä kuullaan mistä muun muassa kotka, rastas ja tiltaltti ovat saaneet nimensä.

käynnistyskerrat 2 751
Lataa tiedosto

Kuuntele myös