Sortokauden aikana suomalaisella sivistyneistöllä oli jo selkeä kuva suomalaisesta identiteetistä ja kansallisesta kulttuurista. Sen sijaan tavallisella kansalla ei vielä ollut yhtenäistä käsitystä kansallisesta identiteetistä. Niinpä sivistyneistö rupesi ponnekkaasti valistamaan kansaa. Tätä varten tuotettiin valistuskirjallisuutta ja brosyyrejä, joissa kansallista heräämistä lietsottiin. Valistustyössä korostettiin sekä kulttuurisia arvoja että ihmisoikeutta ja sananvapautta ja muita eurooppalaisia arvoja.
Myös kansakunnan vanhat isähahmot Runeberg, Topelius, Lönnrot ja Snellman nostettiin uudestaan voimakkaasti esille.
Suomalaiset toivoivat, että Nikolai II toisi poliittisesti ja kulttuurisesti vapaammat ajat mutta näin sitten käynytkään. Helmikuun manifesti osoitti viimeistään, että autonomiaa ollaan olennaisesti karsimassa. Se oli suomalaisille suuri järkytys, koska se puuttui lainsäädäntöoikeuteen.
Helmikuun manifestia vastustava Suuri adressi kerättiin hyvin nopeasti ja siihen saatiin yli puoli miljoonaa nimeä.
Sortotoimien vastustaminen ei alun perin ollut vallankumouksellista. Luultiin, että Venäjän keisari ei tiennyt että hallintokoneisto kohteli Suomea väärin. Vähitellen vastarinta kuitenkin voimistui ja lopulta radikalisoitui.
Tietokirjailija Minna Maijala on tutkinut sortokauden vastarintatoimia ja niiden takana olleita aatesuuntauksia. Hän on nyt Kalle Haatasen vieraana.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
