Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomessa toimi useita äärioikeistolaisia ryhmittymiä.
Kylmän sodan aikaisille ryhmille oli ominaista, että ne olivat leimallisesti kommunismin vastaisia.
Toinen liikkeelle paneva voima oli Kekkos-vastaisuus. Vaikka ryhmiä oli lukumäärältään paljon, ne olivat yleensä pieniä eivätkä ne saaneet aikaan kovin näkyvää toimintaa. Siitä huolimatta viranomaiset suhtautuivat niihin vakavasti varsinkin silloin kun niiden toiminnan katsottiin vaarantavan suhteet Neuvostoliittoon. Vakavimpia rikoksia olivat tuhotyöt kommunistisia kirjapainoja vastaan, joista langetettiin jopa vankeusrangaistuksia.
Äärioikeistoryhmät saivat jo 1950-luvulla vaikutteita myös ulkomailta. Yksi innoittaja oli Ruotsissa perustettu natsihenkinen Nordiska rikspartiet, jolla oli yhteyksiä Suomeen. Puolueelle perustettiin Suomeen jopa haaraosasto 1970-luvulla. Tähän aikaa Suomen äärioikeiston retoriikkaan tuli yhä enemmän natsipainotuksia, ja lentolehtisissä voitiin levittää muun muassa rotuoppia.
Suurimpia ryhmiä oli Lahdessa perustettu Isänmaallinen yhtenäisyysseura, jolla oli paikallisosastoja ympäri Suomea ja satoja jäseniä.
Merkittävä hahmo 1970-luvulla oli Pekka Siitoin, joka käytti avoimesti hakaristitunnuksia ja järjesti julkisia natsimarsseja. Kuitenkin Suomen ääriryhmiä leimasi varsin hatara ideologinen pohdinta ja heikko teorian hallinta.
Tutkijatohtori Tommi Kotonen on tutkinut sodan jälkeen syntyneitä äärioikeistoryhmiä. Hän nyt Kalle Haatasen vieraana.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA:
