Mahadura & Özberkan: Suomessa puhutaan blackfacesta, maailmalla Black Pantherista
Blackface. Loukkaava traditio, joka on todettu rasistiseksi jo moneen otteeseen mediassa. Viimeksi joulukuussa asia nousi esiin, kun Stockmann joutui hyllyttämään järjestämänsä tiernapoika-esityksen somessa nousseen kritiikin vuoksi.
Miksi kaikesta pitää loukkaantua? Miten niin blackface on rasistinen?
Mahadura & Özberkan pureutuvat blackface-traditioon ja pohtivat, mitä kyseinen perinne kertoo yhteiskuntamme valtarakenteista, miksi rasistisista perinteistä on niin vaikea luopua ja miten valtarakenteita muutetaan?
Lisäksi fiilistellään Black Panther -elokuvaa, joka oli Yhdysvaltain katsotuin elokuva jo toisena esitysviikonloppunaan. Elokuvan lipunmyynnin uskotaan rikkovan miljardin rajan maaliskuussa. Ryan Cooglerin ohjaama elokuva on rikkonut ennätyksiä jo monella tasolla, mutta merkittävintä elokuvassa on se, että kyseessä on ensimmäinen Marvelin elokuva, jossa nähdään musta sankari ja jossa suurin osa näyttelijöistä ja elokuvan työryhmästä on ruskeita ja mustia. Black Pantherissa juhlitaan mustaa identiteettiä, afrikkalaisuutta ja vahvoja naisia.
Black Panther on paljon muutakin kuin elokuva. Se on poliittinen kannanotto, joka osoittaa miten pitkälle musta yhteiskunta voi kehittyä jos sen jäseniä ei sorreta.
Lähetyksessä soitetaan Namibiaan, jossa markkinoinnin asiantuntija ja freelance kirjoittaja Anne Hambuda kommentoi Black Panther -elokuvan merkitystä mustalle identiteetille ja naiseudelle. Samalla soitamme myös tansanialaiselle leffaentusiasti ja yrittäjä Gerson Mshanalle, joka kommentoi elokuvan merkitystä Afrikan identiteetille.
Mahadura & Özberkan pohtivat, miten tärkeää Black Panther -elokuvan tarjoama representaatio on? Miten representaatio vaikuttaa nuoren identiteettiin? Minkälaista representaatiota Suomi tarvitsee?
Studiovieraina Ruskeat tytöt tuottaja ja toimittaja Monica Gathuo, näyttelijä Chike Ohanwe sekä markkinointivastaava ja freelance-kirjoittaja Mirna Shampemba.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: