Puheen Aamu: Kognitiotieteilijä Jussi Palomäki: Emotionaalinen työkalupakkimme on peruja esi-isiltämme eli savanniapinoilta
Miksi ihminen ajautuu eri tilanteissa täysin tunteidensa vietäväksi? Oli se sitten raivoa tai rakkautta, rationaalinen ajattelukyky hämärtyy ja saatetaan tehdä mitä tahansa täysin vastoin omaa etua. Voiko emotionaaliselta käyttäytymiseltä välttyä, vai onko se edes tarvittavaa? Näitä asioita pohdiskeltiin Puheen Aamussa kun vieraana oli kognitiotieteilijä Jussi Palomäki.
Hän pelasi opiskeluaikoina pokeria ja kiinnitti siinä huomiota ns. "tilttiin" eli pelistä johtuvaan raivotilaan. Hänen mukaansa tilttaaminen on universaali ilmiö ja on havaittavissa pelaamisen lisäksi myös esimerkiksi tieraivossa.
- Kysymys on moraalisesta raivosta, jossa koetaan, että meitä kohtaan on toimittu väärin. Koetaan, että emme ole saaneet sitä, mitä meille on kuulunut reiluuden nimissä, jota sitten lähdetään jahtaamaan oikeudenmukaisuuden nimissä.
- Emootio, gut feeling, näppituntuma on ikäänkuin yksi mekanismi, joka ohjaa meitä elämässä jossa meillä on loputon määrä vaihtoehtoja. Emootio tai tunne antaa meille informaatiota valintavaihtoehdoista ja jatkuvasti ohjaa meitä valitsemaan asioita.
Toimittajina Jere Pehkonen ja Linda Vettanen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: