Blogisti Sanna Ukkola kysyy, miksi äiti palkitsee lastaan karkeilla ja lehti painaa kanteensa kauniin uhrin kuvan? Miksi kiusaamme Teri Niitin henkihieveriin yhdestä virheestä? Kysymys on empatiasta, joka ei ole aivan vaaratonta, sanoo Sanna Ukkola.
---
Näyttelijä Scarlett Johansson aiheutti asuvalinnallaan skandaalin, kun hän oli valinnut päälleen seksiskandaaleissa ryvettyneen Harvey Weinsteinin ex-vaimon Georgina Chapmanin muotibrändin asun. Johanssonia kritisoitiin laajalti, sillä hän oli ensimmäinen julkkis, joka oli pukeutunut ryvettyneen elokuvamogulin entisen vaimon perustaman brändin vaatteisiin, ja arvostelijat tulkitsivat eleen tuenosoitukseksi Weinsteinille.
Toki joku olisi voinut kysyä, millä ihmeen logiikalla Georgina Chapman olisi vastuussa Weinsteinin touhuista? Eikö nainen olekaan itsenäinen toimija vaan exänsä jatke, jolle pitää kostaa exän synnit ja boikotoida hänen brändiään hamaan hautaan saakka?
Aiemmin Golden Globe -gaalassa julkkisnaiset osoittivat solidaarisuutta seksuaalisen hyväksikäytön uhreille pukeutumalla mustaan. Näyttelijä Blanca Blanco ei tuenosoitukseen osallistunut vaan pukeutui punaiseen mekkoon, joka kaiken lisäksi esitteli paljasta pintaa - ja sai yleisön vihat päälleen. Kommentaattoreiden mukaan hän "häpäisi" muita naisia mekollaan, ja sosiaalinen media täyttyi Blancoa halventavista kommenteista.
Molemmissa esimerkeissä someraivon saivat niskoilleen naiset, jotka eivät kiltisti suostuneet pukeutumaan yhteisön normien mukaisesti. Hmm. Eiköhän #metoo-kampanjan yksi keskeinen idea ole, että naiset saavat pukeutua juuri kuten haluavat?
Molemmissa loogisissa kuperkeikoissa yleisön raivo ja syytökset naisia kohtaan johtuivat siitä, että suuttujat kokivat empatiaa seksuaalisen häirinnän uhreja kohtaan. Yhteisiin normeihin sitoutumattomat näyttelijät tuntuivat empaattisten mielestä kylmiltä ja siltä, että he eivät välittäneet häirinnän kohteista.
Tämähän ei todennäköisesti pidä lainkaan paikkaansa, mutta vahva tunne sokaisee logiikan. Koska naiset koettiin kylmiksi, heitä oli aivan oikein ahdistella, syyttää ja häiritä netissä.
Someen vihaa tihkuvia kirjoituksia suoltavat empaattiset siis käytännössä oikeuttivat itselleen naisten nettihäirinnän, koska he tukivat naisten häirintää vastustavaa kampanjaa - eivätkä todennäköisesti edes itse nähneet ajattelumallinsa puutteita.
Luin juuri Yalen yliopiston psykologian professorin Paul Bloomin kirjaa Against Empathy. Siinä kirjailija kertoo monin yksityiskohtaisin esimerkein, miksi empatia voi olla jopa vaarallista. Kyllä - luit aivan oikein! Paul Bloomin mukaan jotkut meidän huonoimmista päätöksistämme lastenkasvatuksesta hyväntekeväisyyteen johtuvat juuri empatiasta.
Vaikka Bloomin näkemykset ovat vallankumouksellisia ja herättävät empaattisissa ihmisissä intuitiivista vastustusta, niitä on kiinnostava tarkastella vaikka vain siksi, että kirja esittää empatian hyvin toisenlaisessa valossa kuin se on perinteisesti totuttu esittämään.
Lopeta tähän, jos tunnet jo sokean raivon nousevan sisältäsi. Jos uskot, että kestät, hengitä syvään ja lue eteenpäin.
Miksi moni äiti (tai isä) antaa lapsensa roikkua loputtomasti netissä pelaamassa ja kyllästää hänen jokaisen juhlahetkensä karkeilla, sipseillä ja limsalla? Empatian takia. Äiti tietää, että karkit ja liiallinen pelaaminen ovat lapselle haitallisia, mutta hän ei silti tee asialle mitään. Niistä tulee hyvä mieli niin lapselle kuin äidille - ainakin hetkeksi. Ajan mittaan asia on tietysti täysin päinvastoin, mutta empatia saa ihmiset korostamaan lyhyen ajan hyötyjä ja aliarvioimaan pitkän aikavälin haittoja.
Miksi media on kiinnostunut kauniista, nuorista ja yleensä valkoihoisista uhreista? Miksi koko maailman lehdistö seurasi Madeleine McCannin tai JonBenet Ramseyn katoamisia, ja mahdollisesti sinäkin muistat nuo nimet vuosien takaa? Empatian takia. Me koemme enemmän empatiaa miellyttävän näköistä nuorta naista kohtaan kuin syrjäytynyttä, ikääntynyttä laitapuolen kulkijaa. Tälle ilmiölle on jopa oma nimikin: kadonneen kauniin tytön syndrooma.
Miksi me kiusaamme stylisti Teri Niitin käytännössä henkihieveriin, kun hän tekee mokan ja ottaa valokuvan imettävästä äidistä lentokoneessa? Empatian takia.
Koemme, että hän ansaitsee kaiken sen loan ja kuonan, jonka me kollektiivina hänen niskaansa kaadamme. Hänhän tässä on pahantekijä, emme me. Miksi me syydämme hyväntekeväisyysrahamme sairaille lapsille, mutta puliukot jätämme oman onnensa nojaan? Miksi me suojelemme pandoja ja norppia mieluummin kuin epäesteettisiä, rumia eläimiä? Empatian takia jälleen.
Katsoin juuri Netflixistä End Game -nimisen dokumentin saattohoitokodista, jossa äidiltä kysyttiin, halusiko hän luovuttaa tyttärensä sisäelimiä syöpätutkimukseen kuoleman jälkeen. Äiti ei pystynyt millään päättämään, koska hän ei kestänyt kuvitella, kuinka hänen tyttärensä elimiä poistettaisiin.
Rationaalisesti äiti varmasti ymmärsi, että suostumalla lääkärin pyyntöön hän pystyisi auttamaan muita, mutta empatia pani hanttiin.
Meillä on taipumusta tuntea enemmän empatiaa ihmisiä kohtaan, joihin samastumme - itsemmekaltaisia kohtaan. Empatia johtaa helposti siihen, että me näemme yksilöt, emme ryhmää emmekä koko kuvaa. Empatia voi johtaa myös käsittämättömään julmuuteen ja hirmutekoihin. Adolf Hitler käytti empatian mustaa puolta tehokkaasti juutalaisia vastaan, jotka hän maalasi pahantekijöiksi, "viruksiksi" ja rikollisiksi. Empatian kohteeksi Hitler nosti Saksan sorretun kansan.
Donald Trump taas kertoi kampanjansa aikana tarinaa Katesta, jonka laiton siirtolainen tappoi. Tällä hän pyrki leimaamaan muutkin maahantulijat epäilyttäviksi, potentiaalisiksi tappajiksi.
Paul Bloom on tutkinut empatian ja oikeudentajun välistä suhdetta ja tullut siihen tulokseen, että empaattiset ihmiset vaativat kovempia rangaistuksia kuin muut.
Bloomin mukaan empatia onkin surkea moraalinen kompassi. Se saa aikaan huonoja tuomioita ja johtaa usein julmuuteen tai epärationaalisiin päätöksiin. Bloom ei kuitenkaan sano, että meidän pitäisi olla itsekkäitä, sydämettömiä tai moraalittomia - täysin päinvastoin. Toimiakseen moraalisesti ja oikein ihmisen ei tarvitse tuntea toisen ihmisen tunteita, empatiaa ei tarvita hyvään elämään ja moraaliseen selkärankaan.
Bloom esittääkin, että empatian sijasta ihmisten tulisi tukeutua rationaaliseen myötätuntoon eli empatiaa etäisempään välittämiseen. Empatia sokaisee helposti moraalin, joten ilman kiihkeää empatiaa voimmekin toimia moraalisemmin.
Bloomin teesejä ei tarvitse allekirjoittaa nielemättä. Empatia on parhaimmillaan myös tärkeä osa ihmisyyttä. Olipa Bloomin ajatuksista mitä mieltä tahansa, niin yksi asia on mielestäni selvää: Meidän kannattaisi käyttää päätöksiä tehdessämme vähän enemmän järkeä ja hitusen vähemmän tunnetta.
Sanna Ukkola
Kirjoittaja on Pressiklubin juontaja ja sanomalehtitaustainen toimittaja, jonka kirjoituskaipuuta blogit lieventävät. Livenä lempeämpi kuin kolumninsa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
