Kaikki eivät pidä kesästä, koska kesä riisuu paitsi kerroksellisen vaatteita, myös työroolin. Ihmisestä tulee paljas monessakin mielessä. Työrooli on monelle kokovartalokorsetti, jota ilman selkäranka luhistuu eikä pystyssä pysyminen enää onnistu.
Juuri tämän vuoksi löytyy sellainenkin alkuun käsittämättömältä kuulostava tautitila kuin kesämasennus, jonka oireita yritetään lievittää alituisella puuhastelulla kuten kasvimaalla raatamisella, terassilautojen naputtelulla, kaupunkilomilla, puistojumpilla tai ottamalla yksinkertaisesti mahdollisimman vähän kesälomaa. Ja koska auringonkilo ja ikkunasta avautuva ylenpalttinen vehreys ahdistavat ilakoinnin vaateillaan, ihminen sulkeutuu sisätiloihin kuin vuodenajasta höyrähtänyt mäyrä ja vääntää säleverhot pimeiksi.
Yleisellä rannalla tällaisen ihmisen tunnistaa pakokauhuisesta ilmeestä ja vitivalkoisesta ihosta, jota uima-asun polyamidi tuntuu raapivan verille.
Lievemmässä muodossa kesämasennus näyttäytyy välivaiheena, jossa pyritään siirtymään työmoodista lomamoodiin. Tässä kiirastulessa kärähtävät usein myös ihmissuhteet. Loman alussa perheet riitelevät raivokkaasti, niin aviopuolisot kuin vanhemmat ja lapsetkin keskenään, varsinkin jos jälkimmäiset ovat teini-iässä ja protestoivat sesongin mukaista maalle muuttoa. Näissä riidoissa ihminen puolustautuu eläimellisessä heikkouden tilassaan.
Joidenkin on normaalioloissa tyystin mahdotonta irtautua työminästään, mutta koska he tietävät, että ilman lomaa ennen pitkää romahtaa, he ovat viritelleet pakkokeinoja omaksi parhaakseen. Yksi pystyy irtautumaan töistään vasta, kun turvavyövalot ovat sammuneet Pariisin lentokoneesta. Toinen rentoutuu, kun vene putputtaa keskellä ulappaa, ja kännykästä häviää vihdoin kenttä. Kolmas vetää joka loman alkajaisiksi kännit ja parkuu koko päivän. Itse asiassa aika moni viettää lomansa pikku hönössä niin, ettei kesästä jää vähäisintäkään mielikuvaa.
Välivaiheesta kertoo myös se, miksi lomaliikenne on toisinaan niin aggressiivista. Vaikka minnekään ei pitäisi olla enää kiire, perheenisät ja -äidit ohittelevat nelostiellä toisiaan amalgaamit yhteen puristettuina ja silmät kiiluen niin että takapenkillä lapset, mökkiruoat ja uimapatjat sinkoilevat laidasta laitaan. Ja toisinaan ajetaan tietysti myös metsään.
Suomalaisperheet eivät tunnusta kärsivänsä kiireestä, kylläkin jatkuvasta aikapulasta. Äkkiseltään lausumat tuntuvat olevan ristiriidassa toistensa kanssa. Kyse on kuitenkin siitä, että elämä on muuttunut suorituskeskeiseksi.
Vuonna 1981 Taloustutkimus teki kyselyn, jonka mukaan jokaisella nuorella oli keskimäärin neljä harrastusta. Luku peittoaa mennen tulleen nykynuorten harrastusmäärät. Tarkemmin kyselyä syynätessä kuitenkin paljastuu, että tuolloin nuorten "harrastuksiin" kuuluivat television katselu, radion kuuntelu ja kavereiden kanssa oleilu. Nyt moisia pidetään silkkana laiskotteluna, ja kunnon nuori harrastaa viitenä iltana viikossa, myös kesällä.
Aikuisten maailmassa yhä useampi huokaa, ettei millään ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Jostakin syystä Facebookissa roikkumiseen, kissavideoiden ja Temptation Islandin katsomiseen riittää kyllä aikaa. Kyse lieneekin siitä, että eletään pitäisi-kulttuurissa. Talvella riittää se, että tekee työnsä, mutta kesällä eri "pitäisit" suorastaan räjähtävät silmille.
Pitäisi hoitaa kuntoaan, pitäisi käydä Purnun kesätaidenäyttelyssä, pitäisi käydä kivinavettaan tehdyssä kesäboutiquessa, pitäisi kerätä nokkosia sämpylätaikinaan, pitäisi uida luonnonvesissä, pitäisi retkeillä lasten kanssa majakkasaarella, pitäisi väsätä perinteinen riukuaita ja niin edelleen. Juhannuksena ryypätään varmasti osin siitä ahdistuksesta, että kaiken tulisi olla niin idyllistä kuin jouluaattona tosin sillä erotuksella, että juhannusta ei saa viettää sisätiloissa omassa kotonaan, vaan jopa kaupungissa asuvan on lähdettävä siirtolapuutarhaan juhannuskokkoa tölläämään, humppaamaan koivunoksin koristetulle kesätorille tai saunomaan hilpeänä yleiseen saunaan.
Mitä enemmän kaikkea tätä pyörittelee mielessään, sitä uupuneemmaksi käy ilman että liikuttaa eväänsäkään.
Pitäisi-kulttuurin kuva avautuu kukkeimmillaan sosiaalisessa mediassa. Kesäisin Facebook ja Instagram täyttyvät lukemattomista valokuvista tyynistä järvenpinnoista, rusottavista auringonlaskuista ja omista paljaista varpaista balilaisella hiekkarannalla. On skumppalaseja piteleviä porukoita, joilla kaikilla on valkoiset hammashymyt ja aurinkolasit. On festari-ilottelijoita, joiden taka-alalla näkyy Terhi Kokkonen tai Ismo Alanko millinkokoisena epäselvänä kääpiönä. On polkujuoksijoita, jotka näyttävät voitonmerkkiä sormillaan 86 kilometrin jälkeen.
Pitäisi-kulttuurin täyttämästä Suomen suvesta selviävät tosiasiassa selväjärkisinä vain ne, jotka osaavat viis veisata.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
