Itämainen heinäkuu: RSO:n kamarimusiikkifestivaali "Aurinko nousee idästä" - Kaikuja Tiibetistä ja Henkien kätkemä
Joka toinen vuosi Radion sinfoniaorkesterin muusikot ideoivat keskuudessaan mittavan kamarimusiikkiviikonlopun. Huhtikuussa Musiikkitalossa "aurinko nousi idästä" kaikkiaan seitsemässä konsertissa.
Sellisti Eeva Rysän mukaan RSO on saanut viime vuosina riveihinsä useita japanilaisia muusikoita, joista on tullut upeita kollegoja ja ystäviä. "Heidän autenttinen asiantuntemuksensa inspiroi meitä myös kamarimusiikkifestivaalin teeman valintaan, jonka punaisena lankana on esitellä idän ja lännen vaikutusta toistensa säveltaiteeseen."
Tapahtuman tämänkertaisen suunnitteluryhmän muodostivat Eeva Rysän lisäksi viulisti Maria Puusaari ja huilisti Yuki Koyama. Trio kävi läpi valtavan määrän itse löytämiään tai kollegoiden ehdottamia kappaleita. Eeva Rysä toteaa, että "teosten kirjosta alkoi nousta temaattisia kokonaisuuksia. Tuloksena oli konsertteja, joiden ohjelmat ulottuivat tyylillisesti barokista nykypäivään ja maantieteellisesti Japanista Egyptin kautta Lappeenrantaan."
"Kaikuja Tiibetistä" ja "Henkien kätkemä"
Konsertit on äänitetty Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa 15.4.
"Kaikuja Tiibetistä"
Sergei Prokofjev:
Jousikvartetto nro 2 F-duuri
Leena Jaakkola ja Maria Puusaari, viulu,
Olga Reskalenko, alttoviulu,
ja Mikko Ivars, sello
Francis Poulenc:
Sonaatti käyrätorvelle, trumpetille ja pasuunalle
Satu Huuskonen, käyrätorvi,
Atsuko Sakuragi, trumpetti,
ja Line Johannesen, pasuuna
Chinary Ung:
Oracle
József Hárs, kapellimestari
Kaisa Kortelainen, huilu, Giuseppe Gentile, klarinetti, Maria Puusaari, viulu, Pinja Laine, sello,
Jerry Piipponen ja Xavi Castello, lyömäsoittimet
"Henkien kätkemä"
Ludwig van Beethoven:
Pianotrio nro 1 D-duuri "Geister"
Reeta Maalismaa, viulu, Mikko Ivars, sello, ja Emil Holmström, piano
Aleksandr Borodin:
Jousikvartetto nro 2 D-duuri
Pauline Fleming-Unelius ja Ville Koponen, viulu,
Ezra Woo, alttoviulu,
Lassi Viljanen, sello
Minoru Miki:
Marimba Spiritual
Kazutaka Morita, marimba, sekä Naoki Yasuda, Jani Niinimäki ja Xavi Castello, lyömäsoittimet
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
