Hyppää sisältöön

Punainen syksy

· historia · asia

Syksy 1918 oli vaikeaa aikaa suomalaisille. Sisällisota oli päättynyt keväällä, mutta maassa oli edelleen vaikea elintarvikepula. Kaupungeissa ja taajamissa ihmisten aika kului ruuan jonottamiseen. Vaikeinta oli tappion kokeneen punaisen puolen perheissä. Kun isä oli vankileirillä tai kuollut, äidin piti yksin yrittää pitää perhettä pystyssä. Joissakin perheissa puute oli niin suurta, että lapset jouduttiin lähettämään lastenkotiin tai sijaiskoteihin Pohjanmaalle. Ohjelmassa haastateltavina ovat dosentti Samu Nyström, yliopiston lehtori Mervi Kaarninen ja tutkija Oona Ilmolahti. Ääninäytteet lukevat Maija Kaipainen, Minna Korhonen, Heidi Brucker, Jaana Selin, Nooa Vehkaoja ja Otto Brenner. Ohjelman toimittaa Virpi Väisänen. Kuva: Kansan Arkisto

käynnistyskerrat 24 793
Lataa tiedosto

Kuuntele myös