Nuorten velkaantuminen on lisääntynyt - vuokranmaksuongelmat yleisin syy häätöihin
Lahden kaupunki on avannut asumis- ja talousneuvontapalvelun. Lahden taloilla ei ole aiemmin ollut asukasneuvontaa, vaikka se on kaupungin suurin vuokra-asuntoyhtiö. Hankekoordinaattori Sanna Keskikylä kertoo, että neuvonnalla ehkäistään asumisen ongelmia, vuokrarästejä ja häätöjä. Päijät-Hämeessä ulosottovirasto antoi viime vuonna pari sataa häätöä, joista vajaa puolet eteni toimenpiteisiin. Suurin syy häätöön on vuokranmaksuongelmat. Etenkin nuorilla velkaantuminen on yleistynyt ja sitä tapahtuu yhä nuoremmille. Heli Nuutinen Lahden taloilta kertoo, että asukasneuvontaan kannattaa olla yhteydessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Toimittajina on Taavi Salmivaara ja Marjo Pirilä.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA: