Miksi suutumme? Milloin aggressio on myönteinen voima? Miten aikuisena voi opetella terveen aggression ilmaisuja?
"Vihan kautta voi ilmaista omia rajoja, varsinkin kun niitä rikotaan. Toisaalta vihan ilmaisu voi olla vallankäyttöä, joka tekee vihasta erityisen haastavan tunteen", kertoo nimimerkki Jaana kokemuksistaan.
Se millä tavalla lapsuudenperheessämme suhtauduttiin vihan, ärtymyksen, pettymyksen ja kateuden tunteisiin voi vaikuttaa siihen millä tavalla toimimme aikuisena.
"Suomalaisen yhteiskunnan tunneilmapiiriin vaikuttavat sotatraumat ja kuinka eri sukupolvet ovat kasvattaneet omia lapsiaan. Nyt muutos on tapahtumassa. Monet päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat sanovat, että lapset puhuvat tunteista paljon laajemmin, ilmaisevat ja näyttävät", sanoo psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttunen.
Aggressio on välttämätön voima ihmisen hyvinvoinnille. Sen avulla ihminen voi toteuttaa itselleen merkityksellisiä haaveita tai tehdä muutoksia elämäänsä.
"Aggressio on ihmisen yksi perustunteista. Hahmoterapiassa ajattelemme, että suru, ilo, seksuaalisuus ja aggressio ja siellä ihan ytimessä on pelko, joka ympäröi perustunteita", sanoo psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttunen.
Käsittelemätön ja piilotettu aggressio on tuhoisaa ihmisen terveydelle ja ihmissuhteille. Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella tunnetaitoja ja tervettä aggression ilmaisua.
"Me ollaan totuttu puhumaan siitä miten me sanotaan ihmisille ei. Hyvät rajat on myös sitä, että miten uskallan sanoa kyllä elämässä. Miten sanon kyllä uudelle ihmissuhteelle tai työtehtävälle", sanoo psykoterapeutti Terhi Ketola-Huttunen.
Ohjelman toteuttanut työryhmä:
Toimittaminen ja käsikirjoitus: Satu Kivelä
Äänisuunnittelu: Tuomas Vauhkonen
Internet-tuottaja: Rainer Korhonen
Tuottaja: Salla Matusiak
Lukijat: Annina Aho, Ida-Maria Bergman, Tuula Hyttinen, Miika Lauriala, Salla Matusiak ja Teemu Sipilä
Kuvat: Tuuli Laukkanen
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: