Hyppää sisältöön

Tie kotiin - romaninaisten matkassa.

· dokumentti · asia

Dokumentissa kolme romaninaista kertoo elämästään. He edustavat viimeistä Suomen romanien sukupolvea, joka on elänyt kiertolaiselämää. Vieno sijoitettiin pienenä tyttönä valkolaisperheeseen ja koki kiertolaiselämää vasta aikuisena aloittaessaan elämän tulevan kumppaninsa rinnalla. Irtolaislain nojalla hänet määrättiin pakkotyöhön. Seijan perhe kulki talosta taloon pyytämässä leipää ja yösijaa. 12-vuotiaana hän lähti tätinsä matkassa Etelä-Suomeen leipää tienaamaan ja, monien aikalaistensa tavoin, myymään käsitöitä ovelta ovelle. Hulda kulki edesmenneen miehensä kanssa talosta taloon, lapset syötettiin ja puettiin tien päällä tai väliaikaisissa majapaikoissa. Ensimmäisen, oman talon perhe sai hankittua Kekkosen edistämän erityislainan turvin. Elämänkohtaloita värittävät kipeät menetykset ja puute, mutta myös sinnikkyys sekä kyky rakastaa ja pitää omiensa puolta.

käynnistyskerrat 32 654

Kuuntele myös