Seitsemäntoista vuotta päivä- ja iltatyötä klassisen ja nykymusiikin parissa ei vielä ole tehnyt Radion sinfoniaorkesterin orkesterijärjestäjän Heikki Tikan sielusta klassista. Toimittajan oletus oli, että lempikappaleiden listalle löytyisi helposti työssäkin kuultuja sinfonioita ja konserttoja. Tikka kyllä mainitsee mm. Beethovenin seitsemännen sinfonian hitaan osan. "Mutta jos autiolle saarelle pitää valita kymmenen kappaletta, niin valitettavasti Beethoven ei niihin mahdu", Tikka sanoo ja kutsuu tämän listan tyyliä taiderockiksi.
Rajumpaakin olisi irronnut tältä ammattirumpalilta, jonka menneisyyteen kuuluu yhteistyötä niin Kauko Röyhkän kuin Kerkko Koskisenkin kanssa. Heikki Tikan musiikkimakua leimaa rohkeus hypätä tuntemattomaan. "En aina edes halua tietää, mistä laulussa kerrotaan", hän selittää intuitiolla mukaan tarttuneita lauluja eri puolilta maailmaa. Yksinkertaiset ja koruttomat tulkinnat ovat ne kauneimmat ja herkimmät. Lempikappale voi tulla vastaan missä vain, vaikkapa intialaisessa, arabialaisessa tai beduiinien musiikissa.
"Haluan tulla yllätetyksi", virnistää Tikka ja vie meidät kiehtovalle retkelle sisäistyneisiin säveliinsä.
Toimittajana Anu Jaantila. Ohjelman ensilähetys oli maaliskuussa 2020.
Heikki Tikan musiikkivalinnat:
Bulgarialainen kansanlaulu: Polegnala e Todora (Todoran uni)
Ensemble of the Bulgarian Republic (naiskuoro), joht. Filip Koutev
Jun Miyake, sanat Arto Lindsay: Alviverde
Jun Miyake, piano, sähköpiano ja sämpläys, Arto Lindsay, laulu ja kitara, ja Bulgarian sinfoniaorkesterin jouset, joht. Deyan Pavlov
Tomas Dvorak: Clockwise Operetta - teema videopelistä Machinarium
Tomas Dvorak, tekninen toteutus
Nils Frahm: To Thomas
Nils Frahm, piano
Rozi Plain: Jogalong
Rozi Plain, laulu, kitara ja yhtye
Sam Beam: Lovesong of the buzzard
Iron and Wine -yhtye
Lou Reed: I'll Be Your Mirror
Nico, laulu, ja The Velvet Underground -yhtye
Richard Hawley: Remorse Code
Richard Hawley, laulu, kitara ja yhtye
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
