Vieraina toimitusjohtaja Antti Bergholm Aristoi Capital Managementista ja päästrategi Lippo Suominen S-Pankista.
Koronaviruspandemiaa on verrattu espanjantautiin, mutta sijoittamisen näkökulmasta kriisit poikkeavat toisistaan huomattavasti, kertoo Antti Bergholm. Hän tähdentää, että vuosina 1918-1919 riehunut espanjantauti ei aiheuttanut pörssiromahdusta, koska pörssit olivat alamaissa jo ennen sitä.
Keskuspankkien hätärahoitus ja valtioiden harjoittama elvytys ovat välttämättömiä koronakriisin taklaamiseksi, arvioi Lippo Suominen, mutta on samalla huolestunut toimien pitkän aikavälin seurauksista. Suomisen mukaan rajaton elvytys on johtanut meidät tilanteeseen, jollaista ei ole koskaan ennen koettu.
Lisäksi haastateltavana yksityissijoittaja, sijoituskirjailija Jarkko Aho eli Random Walker, joka kevensi omaa osakepainoaan jo hyvissä ajoin ennen maaliskuun romahdusta. Nyt Aho on varovaisesti ja ajallisesti hajauttaen alkanut jälleen toteuttamaan osto-ohjelmaansa.
Toimittajana Mikko Jylhä.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: