Eswatini - kummallinen pieni kuningaskunta.
Yhteisöllisyys on leimallinen piirre Eswatinin asukkaille. Afrikan ainoaan monarkiaan mahtuu monenlaista: maatalousvaltaista maalaiselämää, urbaania elämää ja omavaraistalouden harjoittamista. Maassa on myös kaupallisia suurtiloja. Vaikka maan itsevaltainen kuningas voi päättää käytännöllisesti katsoen mistä vaan, on Eswatinissa silti myös perustuslaki ja kaksikamarinen parlamenttilaitos. Lehdistö on kontrolloitua, mutta silti kritiikkiäkin esitetään, erityisesti aktiivisessa sosiaalisessa mediassa.
Ystävällinen kansa voi tarjota ulkomaisille turisteille kiinnostavia matkailupalveluja. Eswatinissa on paljon käsityöläiskeskuksia majataloineen. Maatalouden tuottavuus on valitettavan huonoa, teknologiassakin on toivomisen varaa, mutta väestöpohja on nuorta. Kun maan pintaa raaputtaa vähän syvemmältä, on siellä paljon potentiaalia. Aluetta ei tulisi tuijottaa pelkästään omien silmälasien läpi.
Naisille on taattu yhtäläiset oikeudet miesten rinnalla jopa perustuslaissa. Malarian torjunnassa on onnistuttu, ja suurin osa maan hiv-potilaista on valtion kustantaman lääkehoidon piirissä. Suomen ja Swazimaan suhteet ovat hyvällä tolalla. Koulutusvienti voisi olla Suomen valttikortti. Koronaepidemian päättyminen tulee aikanaan näyttämään, mihin suuntaan maa kehittyy. Afrikka-asiantuntija, pitkään mantereella ja erityisesti eteläisessä Afrikassa toiminut erityisasiantuntija Iina Soiri, joka on toiminut myös Pohjoismaiden Afrikka-instituutin johtajana, valottaa pienen salaperäisen Eswatinin (ent. Swazimaan) tilannetta.
Sarjan toimittaa Jari Aula.
Tuottaja Salla Matusiak.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: