37 minJulkaistu: su 30.8.2020Kuunneltavissa toistaiseksi
Vanhemmuus liitetään usein onneen ja iloon, siihen, että ollaan onnellisia saadessaan kasvattaa ja hoivata muita. Syyllisyys, ahdistus, suuttumus tai oman tilan kaipuu eivät kuulu hyvään vanhemmuuteen.
Viime vuosina vanhemmuutta koskevat puhetavat ovat avautuneet myös kielteisten tunteiden ilmaisulle. Lapset kiukuttelevat, arki uuvuttaa eikä parisuhteelle jää aikaa. Lapsiperhearjen laskutoimituksessa plussat ylittävät kuitenkin lopulta miinukset: rakkaus lasta kohtaan ylittää mitkä tahansa vastoinkäymiset.
Mutta entä jos niin ei olekaan? Entä jos saisi valita uudelleen, ryhtyisikö vanhemmaksi, ja vastaus olisi "ei"?
Dokumentissa kolme äitiä ja yksi isä kertovat siitä, millaista on katua omien lastensa syntymää. Miltä tuntuu, kun ei rakasta lastaan? Jos olisi valmis antamaan lapsensa pois minä hetkenä hyvänsä? Miltä tuntuu, kun lapset ovat pilanneet elämän? Kun huomaa, ettei ollutkaan valmis vanhemmaksi?
Käsikirjoitus ja ohjaus: Miina Viljanen. Äänisuunnittelu: Anders Wiksten. Tuottaja: Hannu Karisto.