Vedet olivat jo viikon olleet vapaina jääkahleista. Metsän reuna vihersi. Koivu oli hyvänlaisella hiirenkorvalla. Ruohonoraat tungeksivat ylös mustasta mullasta. Siellä täällä helotti kirkkaankeltainen leskenlehti. Niin - tämä kaikki oli Kytrelahdessa, joskin näin oli laita myöskin muualla, täällä kauniissa Suomessamme.
Mutta tämän ohjelman puitteissa viemmekin teidät, hyvät kuulijat, nimenomaan rakkaaseen Kytrelahteen, sen hyväntahtoisten, mukavien kirkonkyläläisten pariin, ja tällä kertaa pääasiallisesti kirkonkylän niin sanottujen napojen seuraan. Saamme tutustua kylän leppoisaan nimismieheen, hyvin elämänhaluiseen apteekkarin rouvaan, pöytälaatikkorunoilijaan, postineitiin, valppaaseen siveydenvaalijaan, kirkonkylän kansakoulun opettajattareen seka hyvin tärkeää osaa esittäviin kesävieraisiin, kuten vt. tohtoriin ja reipasotteiseen sanomalehdentoimittajaan ja moniin muihin kesän kekkereihin osallistujiin. Siispä tervetuloa kerällämme Kytrelahteen - kesälomalle!
Kalle Väänäsen aiheen mukaan Yleisradiolle kirjoittanut ja ohjannut Mauno Hyvönen.
Rooleissa:
Fabian Josefsson, apteekkari - Kauko Käyhkö.
Julia, hänen vaimonsa - Aino Lehtimäki.
Lauri Leskinen, nimismies - Matti Aulos.
Ester, hänen vaimonsa - Terttu Soinvirta.
Jenny Westerlund, opettajatar - Mai-Brit Heljo.
Sirkku Kaihorinta, postineiti - Eija Inkeri.
Signe, lukkarinrouva - Emma Väänänen.
Aapeli, sentraalinhoitaja - Tauno Kajander.
Antti Oinas, sanomalhdentoimittaja - Kauko Kokkonen.
Tohtori Jalava - Seppo Sariola.
Antti Kataja, kauppias - Keijo Komppa.
Hänen vaimonsa - Kerttu Hämeranta.
Elina - Sirkka-Liisa Wilén.
Isäntä - Reino Valkama.
Kirkonkylän poikia - Sakari halonen ja Rauno Ketonen.
Kertoja - Sasu Haapanen.
Ensilähetys: 1960.