Evoluutiopsykologi Markus J. Rantala: Ruokavalio, elämäntavat ja terapia ovat hyvä hoito masennukseen
Masennuksen hoitamisessa täytyy päästä oireita syvemmälle, sen juurisyihin, sanoo evoluutiopsykologi, dosentti Markus J. Rantala. Hän on tutkinut yleisimpien mielialahäiriöiden evolutiivista taustaa, kirjoittanut aiheesta kirjan Masennuksen biologia, ja tullut siihen lopputulokseen, että usein paras tapa hoitaa masennusta on lääkkeetön hoito.
Evoluutiopsykologiassa ihmisen käyttäytymisen tutkimisessa otetaan huomioon pitkä evoluutiohistoria, ihmistä tutkitaan kuin muita eläinlajeja. Se ei korvaa perinteistä psykologiaa, mutta on sitä täydentävä selitysmalli.
Markus J. Rantala on tutkija ja kokemusasiantuntija. Omaan masennukseensa Rantala löysi avun ruokavaliosta ja elämäntapamuutoksesta. Tutkijana Rantala mittasi itseään monin tavoin ja huomasi voivansa paremmin. Kivut katosivat, uni parani ja aivosumu poistui, Rantala kuvaa. Hän sanoo, että elämäntaparemontti on hyväksi kaikille, mutta lääkäri hän ei ole, eikä sellaiseksi lähde. Suositusta lääkehoitoon tai siitä luopumiseen Rantala ei anna.
Masennus ei ole vain yksi sairaus, Rantala jakaa sen kahteentoista alakategoriaan. Masennuksen voi laukaista esimerkiksi kemikaali, somaattinen sairaus tai rakkauden loppuminen. Eri masennuksen tyypeissä keho reagoi eri tavalla, siksi yksi hoito ei toimi kaikkeen. Lisäksi masennus on aina yksilöllinen: mikä auttaa yhdelle ei toimi toisella.
Terapia on tehokas hoito masennukseen. Puhuminen auttaa, se laskee stressitasoa ja ahdistusta. Ihminen on laumaeläin, kuvaa Rantala. Vaikka meillä olisi ihmisiä ympärillämme, kärsimme laadullisesta yksinäisyydestä. Jopa maksettu kuuntelija, terapeutti, on parempi kuin yksinäisyys.
Puheen Aamussa toimittajina Juhani Kenttämaa ja Alina Kulo.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: