Merimiehen ikävä

“On suuri uhraus joutua olemaan kuukausikaupalla työn takia erossa perheestä. Mutta minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin olla merillä töissä!” Filippiiniläinen Vicente R Emene on yksi niistä tuhansista, jotka seilaavat työkseen maailman meriä kotiaan ikävöiden. Vicente on tehnyt vuosikausia laivakokin töitä yhdeksän tuhannen kilometrin päässä kotoaan, jotta hänen unelmansa poikansa koulutuksesta ja omasta yrityksestä joskus toteutuisivat. Vicente R Emenen “työvuorot” kestävät kerrallaan 6 - 8 kuukautta, joten koti-ikävää hän kokee suurimman osan vuotta. Perheitään kaipaavat myös suomalaiset merimiehet vaikka suuri osa heistä ei olekaan merellä yhtä pitkiä aikoja kuin Vicente. Merimiehen ikävä on kaksisuuntainen tunne, joka kaihertaa myös maissa olevia ja perheenjäsentään kaipaavia perheitä. Käsityöyrittäjä Johanna Östermanin puoliso on pois kotoa eri pituisissa jaksoissa käytännössä noin puolet vuodesta. Kolmen lapsen äiti on joutunut keksimään itselleen keinoja, ettei ikävä täyttäisi kaikki päivät ja ajatukset. Johanna Österman kokee, että varsinkin iltaisin ja öisin on vaarallista ryhtyä kaukana olevaa merimiestä ajattelemaan. Suomen Merimieskirkko tekee töitä sekä suomalaisten että tänne rantautuvien ulkomaisten merimiesten hyvinvoinnin eteen. Laivakuraattori Pekka Wilska on todistanut laivoilla herkkiä hetkiä, joissa merimiesten kokema ikävä ja suru on vaatinut kuuntelevaa ja ymmärtävää korvaa. Keskusteluavun lisäksi Pekka Wilska auttaa merimiehiä pitämään myös yhteyttä koteihinsa. Tässä roolissa Merimieskirkko onkin ollut aina - vain yhteydenpitokeinot ovat muuttuneet. Toimittaja Riikka Rahi tapasi ikävää potevia sekä maissa että rahtilaivalla. Äänisuunnittelu Katja Kostiainen, tuottaja Hannu Karisto. Fiktiiviset merimiehen päivikirjaotteet lukee näyttelijä Aarni Kivinen ja käännökset Ilmari Kairamo.