Kannabiksen käyttö on Suomessa (useimmiten) laitonta. Miten silti ehkäistä käytöstä koituvia haittoja?
Tässä jaksossa keskustellaan kannabiksesta! 1980-luvulla syntynyt saattaa muistaa, kuinka kouluaikojen huumevalistuksessa korostettiin käytön sosiaalista ei-hyväksyttävyyttä. Nykyaikaiseen päihdetyöhön taas kuuluu ajatus käytöstä koituvien haittojen vähentämisestä. Paras tapa ehkäistä haittoja olisi toki lopettaminen tai vähentäminen, mutta kaikki käyttäjät eivät ole valmiita tähän. Realismia on esimerkiksi se, että jointin, bongin tai älyämpärin vaihtaminen vaporisaattoriin voi olla terveyden kannalta parempi tapa käyttää huumetta.
Studiossa haastateltavana on Kannabishanke -nimellä tunnetun, nuorille kannabiksen käyttäjille suunnatun interventiomallin kehittäneen hankkeen projektipäällikkö Kim Kannussaari. Käytön lopettamiseen tai haittojen vähentämiseen tähtäävän mallin taustalla ovat EHYT ry ja YAD. Lisäksi studiossa on mukana hankkeeseen kytkeytyvän tutkimuksen tehnyt väitöskirjatutkija Aleksi Hupli. Huplin tekemästä tutkimuksesta nousee esiin kiinnostavia ilmiöitä kuten se, että iso joukko kannabiksen käyttäjiä kertoo käytön motiiviksi itselääkinnän. Huplilla on ns. “monta hattua”. Tutkijaroolin lisäksi hän on kannabiksen dekriminalisaatiota Suomessa ajavan kansalaisaloitteen yksi taustahahmoista.
Jaksossa kuullaan tehosteina vanhoja aiheeseen kytkeytyviä pätkiä Ylen arkistoista. Varoitus: tehosteiden asiasisällön parasta ennen -päivämäärä on jo osin mennyt umpeen.
Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: