Näistä levyistä en luovu -ohjelmassa toimittaja Inari Tillin vieraana on Suomen monipuolisimmaksi konserttipianistiksi esittäytyvä Jouni Somero. Hän on soittanut yli 3100 konserttia eri puolilla maailmaa ja levyttänyt yli 100 levyä. Somero onkin Suomen eniten äänitteitä levyttänyt pianisti. Hänen laajoja levytysprojektejaan ovat olleet suomalaisen pianomusiikin antologia, Sergei Bortkiewiczin sekä Pjotr Tshaikovskin koko pianotuotannot. Hän on levyttänyt paljon myös uudempaa suomalaista pianomusiikkia.
Someron matka konsertoivaksi pianistiksi alkoi urku- ja pianotunneilla Pohjois-Pohjanmaalla. Tärkeäksi opettajaksi muodostui myös kirjastolaitos, koska äänilevyjä lainaamalla Somero pystyi tutustumaan maailman huippupianisteihin. Suomesta matka kulki Sveitsiin Lausannen konservatorioon ja Saksaan Kölnin musiikkikorkeakouluun sekä monille mestarikursseille. Näistä levyistä en luovu -ohjelmassa Somero kertoo muistojaan muun muassa nuoruudestaan ja musiikin löytymisestä elämään, vaikuttavimmista konserttielämyksistään sekä mestarikurssikokemuksistaan. Äänitehyllystä löytyy yhä vieläkin monia mielenkiintoisia vinyylejä, tarkasti ostojärjestyksessä numeroituina.
Ohjeman ensilähetys oli helmikuussa 2021.
Ohjelmassa kuultavat sävellykset:
J.S. Bach: Toccata ja fuuga d-molli (Karl Richter, urut)
Franz Liszt: Konserttiparafraasi Verdin oopperan Rigoletto teemoista (Jorge Bolet, piano)
Joonas Kokkonen: Paavon virsi oopperasta Viimeiset kiusaukset (Martti Talvela, basso, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja -orkesteri/Ulf Söderblom)
Franz Liszt: Unkarilainen rapsodia nro 9 (György Cziffra, piano)
Heikki Sarmanto: Hautaus (Tapani Kansa sekä Heikki Sarmanto ja ork.)
Oskar Merikanto: Myrskylintu (Jorma Hynninen, baritoni, ja Ralf Gothoni, piano)
Jaakko Teppo: Mäntypistiäinen (Jaakko Teppo)
Paul Pabst: Konserttiparafraasi Tshaikovskin oopperan Jevgeni Onegin teemoista (Michael Ponti, piano)
Armas Järnefelt: Berceuse (Seppo Laamanen, sello, ja Jouni Somero, piano)
Nino Rota: Puhu hiljaa rakkaudesta (Jouni Somero, piano)
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
