Hyppää sisältöön

Paratiisiperhe - variaatioita

48 minJulkaistu: to 17.11.2022Poistuu: poistuu pe 17.11.2023
Tekoälyn avulla käsikirjoitettu kuunnelma Paratiisiperhe - variaatioita kertoo ehkä perheestä. Perheellä on ehkä koti Helsingissä ja mahdollisesti mökki jossakin, kenties Porvoon saaristossa. Perheessä on ehkä kolme aikuista lasta, tyttärellä kenties puoliso. Hetkittäin teos vaikuttaa kuvaavan keskiluokkaisen perheen sisäisiä jännitteitä tutusti ja realistisesti. Mutta hetkittäin siinä on jotakin outoa. Muistuttaako se jotakin, ehkä postdraamaa tai muinaista absurdismia? Vai onko siinä jotakin toisenlaista, ei ihmisen tekemää? Paratiisiperhe - variaatioita on ensimmäinen julkinen tuotos Yle Draaman kehitys- ja tutkimushankkeessa Tekoälykuunnelma. Hankkeen aiheena on tutkia ja kehittää tekoälyä draaman kirjoittajana tai kirjoittajan apuvälineenä. Tässä varhaisessa kehitysvaiheessaan käsikirjoitus on vielä tekoälyavusteinen, eli ihmisen ohjailema, mutta siinä voi jo mahdollisesti kuulla jotakin koneelle ominaista. Tekoälyohjelma on tehnyt käsikirjoituksen kohtausten dialogin. Kehykset ja kerronnalliset asetelmat ovat luoneet työryhmässä mukana olleet tekijät kahdessa vaiheessa, käsikirjoitusvaiheessa ennen käsikirjoituksen tulostamista sekä kuunnelman tuotantovaiheessa. Hanke on Yle Draaman yhteistyö Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen osaston sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dramaturgian koulutusohjelman kanssa. Käsikirjoitus: Tekoälyohjelma Dramaturg.io. 1.4. Ohjelmointi: Essi Salmenkivi Näyttelijät: Krista Putkonen-Örn, Niina Koponen, Wenla Reimaluoto, Timo Torikka, Martin Bahne, Alex Anton Äänisuunnittelu: Tuomas Skopa (Artlab). Ohjaus: Juha-Pekka Hotinen Asiantuntijat: Hannu Toivonen, Otso Huopaniemi. Marja-Liisa Sorjonen, Jessica Lindström. Apulaistuottaja: Veikka Heinonen. Tuottaja: Juha-Pekka Hotinen, Yle Draama
volume_up