Mitä kulttuurialan ahdingolle voidaan tehdä?
Keskustelemassa eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok.), kansanedustaja, entinen kulttuuriministeri Pia Viitanen (sd.) ja kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.).
Risikon mielestä alalle tarvittaisiin rahallista tukea, ja tartuntatautilaki pitäisi ottaa uudelleen käsittelyyn. Hänen mukaansa hoidosta on voinut tulla vakavampi jo kuin taudista.
Viitanen kertoo, että suunnitteilla on tapahtumatakuu, jolla tapahtuma-alan tilannetta helpotettaisiin. Hän muistuttaa, että koronakriisiä pitää hoitaa terveys edellä.
Honkasalon mielestä korona-rajoituksia pitäisi tarkastella kriittisesti ja perustulo pitäisi nostaa keskusteluun uudella tavalla. Myös kunnat voisivat hänen mielestään tukea yksittäisiä taiteilijoita.
Koronapandemia on Taiteen ja kulttuurin barometrin mukaan vaikeuttanut tai estänyt työskentelyä kaikilla taiteenaloilla, mutta erityisen rajusti siitä ovat kärsineet sirkus-, näyttämö, ja tanssialat. Näillä aloilla toimivista lähes joka kolmas on harkinnut ammatin vaihtamista.
Tapahtumateollisuus ry:n laskelmien mukaan tapahtuma-alan tappiot olivat viime vuonna 1,9 miljradia euroa. Niihin tuli kompensaatiota tukien muodossa noin neljä prosenttia.
Viikonloppuna muusikko Paula Vesala kohahdutti kritisoimalla hallitusta ja erityisesti pääministeri Sanna Marinia (sd.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua (sd.) Suomen Kuvalehdessä.
Ylelle Vesala totesi, että "jaksuhaleja on kuultu, mutta mitään tekoja ei ole nähty".
Miten poliitikot vastaavat Vesalan kritiikkiin?
Toimittajana on Linda Pelkonen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: