Se on se paniikin tunne - ja se tulee joka kevät!
Ylioppilaskirjoitukset ovat varma kevään merkki, nykyisin toki ympäri vuoden hajautetut.
Tutkinnon suoritustapa, tehtävä ja sisältö ovat vuosien saatossa eläneet, mutta traditiot lukulomia, penkinpainajaisia ja valkolakkia myöten ovat jo niin vanhoja, että vähemmästäkin on asioita instituutioksi julistettu.
Kirjoitukset vaanivat kalenterissa kuin Damokleen miekka, mutta itse kokeet kestävät sen mitä kestävät, pari tuntia kerrallaan. Sitten ne ovat ohi ja päättyvät täyttymykseen tai pettymykseen.
Ylioppilaslakin päähän painettuaan moni heittää lopulliset heipat lapsuuden kavereille ja vanhalle meiningille, edessä ovat intit ja opiskelut, itsenäistyminen ja aikuisten vinkeet, kuten Yleisradion teemaohjelmiin osallistuminen.
Kun yksi vuosiluokka kirjoittaa, se antaa toisille tilaisuuden muistella omia urotekoja konseptipapereiden ja kirjapinojen maailmasta.
Yliopilaskirjoitusten historia on pitkä ja mutkikas, siitä välähdyksiä tarjoaa illan asiantuntija, Tampereen yliopiston lehtori Mervi Kaarninen. Hän on ollut kirjoittamassa teosta Sivistyksen portti: Ylioppilastutkinnon historia.
Valkolakin metsästäjät -ohjelman ensimmäisessä ja ainoassa kuulustelussa lautakunnan puheenjohtajana toimii Olli “Heikko Cumlaude” Haapakangas.
Ensilähetys oli 9.3.2021.
Lähetyksessä soivat seuraavat levyt:
CHUCK BERRY - School day (ring! ring! goes the bell)
PIRJO KOSKENPERÄ - Autiolla koulun pihalla
YPÖ-VIIS, MIIKA SÖDERHOLM - Valkolakki (=Sunday morning nightmare)
PELLE MILJOONA - Elä (kun olet nuori vielä)
RAULI BADDING SOMERJOKI - Kaunis maailma
SINIKKA SOKKA - Minä kaipaan Espalle takaisin näytelmästä Etappi
SAKARI HALONEN - Ylioppilas (nyt hurraan ja rallaan)
VESA-MATTI LOIRI - Filosofeeraava ylioppilas
THE SPECIALS - Rat race
AVAIN - Elämä on tentti
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE - Ylioppilaat
KOM-TEATTERI - Oppimisen ylistys
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: