Ilmasto ja korona: hiilidioksidipäästöt laskivat, mutta ei yhtä paljon kaikkialla
Koronapandemia vaikutti päästöjen määrään globaalisti.
Haastateltavana Helsingin yliopiston professori, maailman johtava ilmakehän aerosolien fysiikan ja kemian tutkija Markku Kulmala.
Hiilidioksidipäästöt vähenivät viime vuonna maailmanlaajuisesti noin seitsemän prosenttia, paljasti Nature Climate Change -lehdessä maaliskuun alussa julkaistu tutkimus.
Suomessa hiilidioksidipäästöt laskuvat 6,7 prosenttia, ja EU-maissa keskimäärin 9,6 prosenttia.
"Ne maat joissa koronakuolemia on suhteellisesti paljon, rajoitukset ovat olleet ankarampia, mistä seuraa, että hiilidioksidipäästöt vähenee. Suomessa ovat siis koronatoimet onnistuneet paremmin kuin muutamassa muussa maassa, jolloin rajoitukset ovat olleet vähäisempiä", Kulmala kertoo.
Kulmala on vertaillut Suomen ja Ruotsin tilannetta.
"Suomessa on huomattavan vähnemmän kuollut ihmisiä koronaan kuin ilmansaasteisiin vuonna 2020, mutta Ruotsissa on päinvastoin", hän kertoo.
Mitä opimme koronavuodesta ilmaston näkökulmasta?
"Ainakin sen (opimme), että on mahdollista vähentää päästöjä, mahdollista tehdä toimenpiteitä, jotka vaikuttavat globaalisti", Kulmala sanoo.
Kulmala pitää tärkeänä ilmakehän mittaamisen merkitystä, ja hiilinielujen merkitystä ilmastotyössä.
Kulmala on mukana myös Compensate-säätiön neuvonanatajaryhmässä puheenjohtajana.
Vuoteen 2050 mennessä hiiliniuelujen pitäisi olla yhtä suuria kuin päästöjen. Tähän mennessä päästöt ovat koronavuotta lukuun ottamatta kasvaneet joka vuosi. Päästöjen pitäisi laskea kahden prosentin vuosivauhtia.
Suomessa on Pirkanmaalla maailman monipuolisin maanpinnan mittausasema Juupajoen kunnassa, jossa Helsingin yliopisto tekee mittauksia. Vastaavia mittauksia pitäisi Kulmalan mukaan tehdä systemaattisesti ympäri maailmaa.
Kulmala arvioi, että tulevaisuudessa ihmisten "elintaso säilyy ja elinolosuhteet paranevat, ja vaatii monipuolista toimintaa, mutta ilmastonmuutoshaasteeseen vastaaminen ei ole pelkkää kurjuutta".
Toimittajana on Linda Pelkonen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: