Tapahtuma-alalla odotellaan valtion tapahtumatakuuta – Turku Jazz päätti striimata kokonaisen festivaalin
Miltä kuulostaisi valtion budjetista kaivettava tapahtumatakuu, josta korvataan jo menneet järjestelykulut, mikäli esimeriksi festivaali joudutaankin pandemiatilanteen takia perumaan?
”Äärimmäisen hyvältä, siltä että meidänkin festivaali voisi välttää konkurssin, jos riski toteutuu”, kertoo kulttuuriministeri Annika Saarikon aiheen tiimoilta tavannut Sunborn Liven promoottori Pietu Sepponen. Hän järjestää Turun Logomon tapahtumien lisäksi esimerkiksi Kesärauha-festivaalia.
Kesärauhan pitäisi tapahtua Turun vanhassa keskustassa kesäkuussa, joten valmistelu on pitkällä, mutta toteutuminen epävarmaa.
”Maaliskuu on kohtalon kuukausi” Sepponen sanoo ja kertoo festivaalijärjestäjien odottavan tietoa tapahtumatakuun toteutumisesta.
Saarikko kertoi ensimmäisen yksittäisen tapahtuma-alan yritysvierailunsa Rajupaja Oy:n ja Sunborn Liven edustajien kanssa olleen silmiä avaava kokemus.
Kalle Talonen jututtaa Sepposen lisäksi Logomossa myös Turku Jazzia järjestävää Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredrikssonia, joka ei usko, että netissä striimatun festivaalin lippuja ostetaan enempää kuin 10 % normaalista festivaalilippujen määrästä.
Silti järjestyksessään 52. peräkkäinen Turku Jazz päätettiin järjestää, tällä kertaa Turku Jazz stream festivalina. Fredriksson kertoo haastattelussa miksi. Tapahtumajärjestäjä ja ammattimuusikko myös ihmettelee miten 2,3 miljardin arvoisen, koko ajan kasvavan tapahtuma-alan edustajien pitää edelleen vääntää rautalangasta, että kyseessä on ammatti-ala, ei harrastustoiminta.
Kuuntele Fredrikssonin ajatuksia kokonaisen festivaalin striimaamisesta ja molempien festivaalijärjestäjien näkemykset tapahtuma-alan tilanteesta juuri nyt, kun takana on noin vuosi korona-aikaa.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
