Ratkaiseeko ehdokasasettelu kuntavaalit?
Keskustelemassa pitkän linjan poliitikot, puolueidensa entiset puheenjohtajat Timo Soini (sin.), Tuija Brax (vihr.) ja Pertti Salolainen (kok.).
Miksi perussuomalaiset ovat lisänneet ehdokasmääräänsä jopa 2000 ehdokkaalla? Miksi keskustan ja SDP:n ehdokasmäärät vähenivät edellisiin kuntavaaleihin verrattuna?
Vihreiden ehdokasmäärä nousi 200 ehdokkaalla ja kokoomuksen 400 ehdokkaalla.
Braxin mielestä on hienoa, että ihmiset uskaltavat lähteä ehdolle vihapuheista huolimatta.
"Se tulee näkymään, että kaupungeissa vihreät ovat vahvoja, ja pienillä paikkakunnilla tilanne on toinen", Brax toteaa.
Soinin mukaan ehdokasasettelulla on suuri merkitys kuntavaaleissa. Erityisesti naisehdokkaiden asettuminen perussuomalaisten listoille on hänen mukaansa merkittävää.
Miksi kokoomuksen kannatus on kasvussa ja vihreiden laskussa? Miksi perussuomalaiset on tuplaamassa kannatuksensa Helsingissä? Miksi keskustan kannatus laahaa?
Soini arvioi, että keskusta tulee pärjäämään pikkukunnissa, mutta pienemmissä kaupungeissa tulee kapina. Hänen mukaansa monessa paikassa ollaan epätyytyväisiä keskustaa kohtaan.
"Tämä kertoo äärimmäisestä hädästä maakunnissa. Siellä tulee keltaliivien isku. Seuraan tarkasti esimerkiksi Sastamalaa, Virtoja ja Pudasjärveä. Siellä on äärimmäinen tyytymättömyyn keskustaa ja hallitusta kohtaan", Soini pohtii.
Salolaisen mielestä kuntapolitiikka on aliarvostettu politiikan alue. Hän kuitenkin myöntää, ettei kansanedustajan kannattaisi mennä kunnanvaltuustoon.
"Olin 12 vuotta valtuutettuna Helsingissä. Se oli 12 vuotta liikaa. Rehellisesti sanottuna menin keräämään ääniä puolueelle. Ei ollut eduskuntatyön takia mitään mahdollisuutta työskennellä lautakunnissa. Kannattaako kaikkien kansanedustajien ylipäätään mennä kunnanvaltuustoihin?" Salolainen kertoo.
Tärkeää vaaleissa on, mistä puhutaan. Mitkä ovat tärkeimmät teemat, joista pitäisi puhua?
Toimittajana on Linda Pelkonen.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: