S.I.G-yhtyeen 60-vuotisjuhlakalu Juha Oksanen esittää juhlan kunniaksi Hyvää syntymäpäivää ja muistelee bändin vaiheita
”Hyvää syntymäpäivää, sinulle rakkain, hyvää syntymäpäivää toivotan, hyvää syntymäpäivää, sinulle rakkain, ja paljon onnea vaan!”
60 vuotta täyttävä S.I.G -yhtyeen alkuperäisjäsen, kosketinsoittaja Juha Oksanen soittaa ja myös laulaa tällä kertaa itse juhlan kunniaksi pätkän SIGin klassikkohittiä naantalilaisen golf-klubin ravintolan terassilla. Samalla hän muistelee kappaleen kirjoittajaa ja alkuperäistä laulajaa Matti Inkistä sekä Raision kuuluisimman bändin vaiheita.
Radio- ja Areena-kuulijoiden lisäksi aplodeja aamukeikalla antoivat kaksi kierrokselle lähtevää golfaajaa sekä Radio Suomen Turun aamulähetyksen reportteri Kalle Talonen.
Oksanen sanoo olevansa tyytyväinen jo useamman vuosikymmenen kestäneeseen tilanteeseen, jossa hän tekee päivätöitä henkilöstöpalveluyrityksessä ja soittaa ja tekee S.IG-biisejä ns. vapaa-ajallaan. Viimeisin kappale Kesä tulee taas julkaistiin juuri kaksi päivää ennen syntymäpäivää.
”Kun aloitimme bändin 17-18 -vuotiaina niin se on ollut meille voimavara ja hyvä ratkaisu, että jokaisella on ollut muitakin juttuja elämässään. Bändin historia antaa meille juuriston, mitä kautta hengitetään.”
Syntymäpäivähaastattelun alkuun Oksanen soittaa koskettimillaan golf-terassilla ennen pelikierrostaan pätkän Vuosisadan rakkaustarina -hitistä.
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
