Kuntavaalitentissä SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Tentaattoreina ovat Politiikkaradion toimittajat Tapio Pajunen ja Linda Pelkonen.
Millaista veropolitiikkaa SDP haluaa edistää?
Suomessa oli ennen koronaa 225 kuntaa, joissa talous oli alijäämäinen. Pitäisikö kuntien valtionosuuksia korottaa?
“Emme tule tekemään mitään merkittäviä kuntien valtionosuuksien kasvattamista, mutta kun tehtäviä annetaan, valtionosuudet tulevat mukana”, Marin kertoo.
Marin korostaa, että SDP haluaa keventää pieni- ja keskituloisten verotusta.
Pääomatuloverotukseenkin SDP haluaa muutosta.
“SDP:n esitys on, että siivu tästä pääomatuotosta siirrettäisiin kuntiin. Pääomatuloverotuksessa on lievä progressio. Mielestäni olisi tärkeää tarkastella verotusta kokonaisuutena. Keskeistä on se, että meillä olisi mahdollisimman tiivis veropohja eli aukkoja olisi vähän”, Marin kertoo.
Suomessa tasataan eroja kuntien välillä tulonsiirroilla yhä jyrkemmin.
Marin myöntää, että järjestelmää muutetaan niin, että tulevaisuudessa tulonsiirot kuntien välillä voimistuvat.
“Meidän väestö ikääntyy, sosiaali ja terveydenhuollon palvelujen tarve kasvaa, ja silloin tarvitaan eurojakin enemmän”, Marin toteaa.
Sote-uudistuksen yhteydessä suunnitellaan maakuntaveroa. Ongelmana on, että keskusta on lähtenyt pyörtämään kannatustaan maakuntaverolle.
“Hallituspuolueet ovat yhdessä sopineet, että maakuntavero otetaan käyttöön”, Marin kertoo.
Hän kuitenkin toteaa, että työ on kesken ja paljon yksityiskohtia on vielä auki.
Maaseudulla on usein pulaa lääkäreistä.
Marinin mielestä lääkäreille voitaisiin antaa opintolainoja anteeksi kannustimena, jotta lääkäreitä saataisiin maaseudulle.
Marinin kotikaupungissa Tampereella väkivallan uhreja auttavat ensi- ja turvakodit ovat olleet niin täynnä, että ihmisiä on jouduttu käännyttämään muualle. Mitä tälle ongelmalle pitäisi tehdä?
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_ios JAA: