Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia
Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia -sarjassa tutustutaan nykykansantanssiin, kuullaan millaista on osallistua musikaalien koetansseihin ja pohditaan, mitä kulttuurisesta omimisesta pitäisi ajatella balettiklassikoiden kohdalla.
Sotien aikana tanssi oli kiellettyä ja siitä saattoi seurata jopa vankeutta. Onpa myös ajateltu, että tanssi on paholaisen aikaansaannosta.
Entä mitä eri aikakausien tanssikulttuuri kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta? Itseasiassa paljonkin, sillä keho on poliittisten intohimojen estradi. Jopa kylmä sota vaikutti siihen, mitä ja miten Kansallisbaletissa tanssittiin. Jokaisessa kehossa on oma rytminsä ja se hakee keinoa tulla kuulluksi ja nähdyksi.
Minä väitän, että jokainen osaa tanssia.
Toimittaja Liisa Vihmanen.
Äänisuunnittelu Laura Koso
Arkistotoimittaja Outi Kortelainen
Tuottaja Nina Naakka