Hyppää sisältöön

Tamperelaiskirjailija Anneli Kanto aiheutti yllätyksekseen kirkkoturismia Hattulaan

· asia

Anneli Kannon tuorein romaani Rottien Pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin Kirkon maalaustöistä ja niiden tekijöistä 1500-luvulla. Kirjailija arveli aluksi kirjoittaneensa vain pientä joukkoa kiinnostavan teoksen, mutta kesän kotimaanmatkailijat ovatkin todistaneet toisin: moni matkustaa nyt Hattulaan, koska kiehtovasti kuvitettu kirkko on pakko nähdä omin silmin sen jälkeen kun on lukenut tarinan sen alkuvuosista. Tarina on täysin keksitty - Hattulan kirkkomaalareista ei todellisuudessa ole jäänyt jälkipolville mitään tietoa. Yksityiskohdat, aika ja jopa osa henkilöistä kirjassa ovat kuitenkin totta, ja historiallisen romaanin kirjoittaminen vaatiikin valtavan määrän taustatyötä. Anna Sirén tapasi kirjailija ja kyseli miten Rottien Pyhimys syntyi ja miltä tuntuu kirjoittaa historiaa, joka alkaa elää ihmisten mielissä lähes totena.

käynnistyskerrat 415
Lataa tiedosto

Kuuntele myös