Armeijakaverukset Nikki ja Poikolainen tekivät koskettavan elokuvan sokean ihmisen näkökulmasta elämään
20 minJulkaistu: to 16.9.2021Kuunneltavissa toistaiseksi
Suomalaisen elokuvan voittokulku maailmalla jatkuu. Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama “Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia” palkittiin Venetsian elokuvajuhlien yleisöpalkinnolla.
Palkitussa elokuvassa sairauseläkkeellä vuodesta 2013 ollut ammattinäyttelijä Petri Poikolainen tekee elämänsä roolin kotinsa vankina olevana miehenä, joka päättää lähteä rakkaansa luo. Päähenkilö - kuten roolin esittäjäkin - on sokea ja halvaantunut rinnastaan alaspäin, ja matka on taitettava yksin.
Ohjaaja Teemu Nikki kertoo yrittävänsä aina katsoa päähenkilöä samalta tasolta ja nähdä hänen näkökulmansa.
- Nyt kun päähenkilö Jaakko oli sokea, yritin miettiä oikeaa tapaa katsoa hänen suunnaltaan asioita. Tärkeää oli heti alusta alkaen, että en katso Jaakkoa säälien, enkä myöskään ylöspäin pyhimyksenä. Halusin kuvailla hänet tavallisena jätkänä, joka halusi tehdä asioita yksin ja joskus olisi kivaa jos hän pääsisi myös tyttöystävää moikkaamaan.
Anna Keränen tapasi Teemu Nikin ja Petri Poikolaisen voittoisan Venetsian matkan jälkeen.
Kuvassa Petri Poikolainen ja Teemu Nikki "Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia" -elokuvan filmauksessa, Kuvaaja: Tomi Palsa