Hilja - painosten kuningatar
Heinävedellä Savossa syntyi opettajaperheeseen tyttö vuonna 1895. Hänet ristittiin Hilja Esteriksi. Vaatimattomista oloista lähteneille opettajavanhemmille Hiljan ja hänen veljensä koulutus oli suunnaton ponnistus. Hilja halusi ylioppilaaksi tultuaan jatkaa yliopistoon, mutta vain pojan kouluttamiseen oli varaa.
Hilja päätyi seminaarin ja hänestä tuli kansakoulunopettaja. Hän avioitui opettaja Kosti Valtosen kanssa. Mies oli aktiivinen järjestöihminen ja matkusteli paljon. Yksin kotona istuva Hilja alkoi viihdyttää itseään kirjoittamalla.
Vuonna 1926 ilmestyneestä Nuoren opettajattaren varaventtiilistä tuli menestys. Valtonen antoi äänen valkokaulustyöväkeen kuuluneille naisille. Hänen sanavalmiit polkkatukkaiset sankarittarensa ajoivat autoa ja tekivät samoja asioita kuin miehet, mutta herättivät myös paheksuntaa.
Hilja Valtosen voima on sukkelassa sanailussa ja huumorissa. Sen myös havaitsivat elokuvantekijät. Hilja Valtosesta tuli elokuvakäsikirjoittaja 1936. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Vaimoke, jossa loistivat pääosissa Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Vaimokkeen jälkeen Valtonen teki kahdeksan elokuvakäsikirjoitusta.
Hilja Valtosesta tuli heti 1920-luvulla menestyskirjailija, ja hän kirjoitti viisikymmentä vuotta. Opettajan työtään hän ei jättänyt, vaan kirjoitti työn ohessa. Hän oli painosten kuningatar ja Suomen mittakaavassa merkittävä elokuvakäsikirjoittaja.
Näkyvästä kynänjäljestään huolimatta Hilja Valtonen on jäänyt nuoremmille tuntemattomaksi. Anna-Liisa Haavikko lähti etsimään Hilja Valtosen maisemaa ja törmäsi kysymykseen: ”Kuka ihmeen Hilja Valtonen?” Sarjaa taustoittaessa tuntui kuin Hiljan jalanjäljet olisivat kadonneet.
Tuotanto: Grito Films Oy
Toimittaja, käsikirjoittaja: Anna-Liisa Haavikko
Äänisuunnittelu: Katja Kostiainen
Vastaava tuottaja: Sakari Silvola, Yle Sisältöhankinta
Tilaaja: Saila Mattila, Yle Sisältöhankinta
Sarjassa kuullaan otteita seuraavista ohjelmista.
Elokuvat:
Varaventtiili, Vaimoke, Mieheke, Neiti Tuittupää, Neiti talonmies
Ylen arkistohaastattelut:
Hilja Valtonen. Toimittaja Eija Pulkkinen.1979.
Elämän suola. Toimittaja Tuula Salmi. 1982.
Valoa yössä. Toimittajat Erkki Kauhanen, Pentti Kemppainen. 1981.
Painosten herratar kertoo. Toimittaja Kosti-Heikki Lahti. 1984.
Hilja Valtosen muisto-ohjelma. Toimittaja Anna-Liisa Anttila. 1988.
Hilja Valtonen, ylioppilas 60 vuotta sitten. Toimittaja Tuula Salmi. 1979.