Tenori Wäinö Solan levytyksiä 1909-1915

“Olen ikäni kaiken saanut hävetä näitä ensimmäisiä levyjäni, joissa on kaikenlaisia vikoja ja puutteita”, Wäinö Sola kirjoitti myöhemmin muistelmissaan. “Näitä levyjäni soitetaan yhä vieläkin, ja harmikseni täytyy minun todeta, että Yleisradiommekin usein radioi näitä heikkoja levyjäni huolimatta siitä, että ole asiasta valittanut. Sen ajan levyt eivät ole eduksi kenellekään.” Ensimmäinen suomalainen sankaritenori Wäinö Sundberg (1883-1961) syntyi työläisperheeseen Helsingin Sörnäisissä. Kansakoulun jälkeen 13-vuotias Wäinö meni juoksupojaksi rautakauppaan ja pysynyt saman kauppaliikkeen palveluksessa seuraavat kahdeksan vuotta. Vapaa-aikoinaan hän osallistui Hermannin nuorisoseuran toimintaan. Vilkas luonne ja kaunis lauluääni hankkivat Wäinölle yhä vaativampia tehtäviä teatterin lavalla. Vuonna 1904 Wäinö kiinnitettiin näyttelijäksi Viipurin Maaseututeatteriiin, ja 1906 sukunimi muuttui suomalaisittain Solaksi. Näyttelemisen ohessa Wäinö opiskeli laulua ja alkoi saada tenorirooleja satunnaisissa oopperaesityksissä. Viiden Viipurin vuoden jälkeen nuori perheenisä uskalsi heittäytyä vapaaksi taiteilijaksi. Sola teki ensimmäisen konserttikiertueensa keväällä 1909. Saman vuoden toukokuussa, siis aivan laulajanuransa alussa hän lauloi ensimmäisen kerran levylle. Urheiluliike Otto Brandt toimi levytyksen järjestäjänä, kun ranskalaisen Pathefon-yhtiön edustaja tuli Helsinkiin laulattamaan taiteilijoita: “Laulaminen tapahtui eräässä vanhan Seurahuoneen matkustajahuoneessa, joka oli järjestetty jonkinlaiseksi studioksi. Kaikki oli perin salaperäistä. Huoneessa oli pahvilla eristetty osa, jonka suojassa mekaanikko hääräili laitoksineen. Etuseinässä oli miehen pään korkeudella reikä, jossa törrötti suuri, sinkkilevystä tehty torvi. Mekaanikko puuhaili salaperäisessä kopissaan, josta kuului merkillistä sihinää ja ratasten ritinää ja ratinaa. Sitten käskettiin laulamaan torveen ja säännöstelemään ääni niin ettei se särkyisi. Mitään äänen vahvistinta tai säätäjää ei ollut, piti vain vaistonvaraisesti säätää äänen voimakkuutta joko lähestymällä torvea tai etääntymällä siitä. Tämä tanssiminen torven edessä määräsi kokonaan laulun onnistumisen.” Solan pianisti Emil Kauppi sai myös tarkat ohjeet: “Hän ei saanut lainkaan käyttää poljinta. Säestyksen piti olla kuin pientä näppäilyä ja seurata tarkasti laulajan voimasuhteita.” Vaikka äänitys tehtiin useita kertoja, taiteilijat joutuivat elämään jännityksessä: “Levy voitiin kyllä soittaa heti, mutta vaha jolle laulu oli otettu, ei kestänyt kuin yhden esityksen, minkä jälkeen se oli pilalla. Sen vuoksi oli otettava useampia levytyksiä samasta laulusta. Ne piti kaikki lähettää tehtaaseen valettavaksi, siellä niistä valittiin paras, joka monistettiin kauppaa varten.” Solan toisella levytyskerralla 1912 järjestäjä oli sama urheilukauppa kuin aikaisemmin, mutta levy-yhtiö oli englantilainen His Master’s Voice. Pianistina toimi Juho Nyyssönen. Kolmannella kerralla tammikuussa 1913 Sola levytti Gramophone-merkille. Pianistin nimi ei ole jäänyt aikakirjoihin. Vuosina 1914 ja 1915 Wäinö Sola matkusti levyttämään Gramophonelle Tukholmaan. Kuvassa nuori tenorilupaus Wäinö Sola vuonna 1905. Museovirasto. Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen