Tämänkertaisen Näistä levyistä en luovu -ohjelman musiikit valitsee Tapiola Sinfoniettan uusi nuotistonhoitaja Tuomas Lehtinen. Hän aloitti työnsä Espoon kulttuurikeskuksessa syyskuussa 2021, joten haastattelun tekohetkellä työtehtävä on hänelle vielä varsin uusi. Aiemmin Lehtinen on toiminut Helsingin kaupunginorkesterin sekä Kaartin soittokunnan nuotistonhoitajana. Laulajaksi kouluttautunut Lehtinen on työskennellyt myös solistisissa sekä kuorotehtävissä, toiminut levymyyjänä sekä kirjoittanut nuotteja. Lehtinen tituleeraakin itseään yleismuusikoksi.
Musiikkiperheeseen syntyneen Lehtisen lapsuudenkodissa kuunneltiin paljon musiikkia ja käytiin konserteissa. Musiikkiluokilla opiskellut Lehtinen soitti nuorena selloa ja lauloi kuoroissa. Ensimmäiset kokemukset oopperassa laulamisesta hän sai jo lapsena Carmen-oopperan kuorossa. Lehtinen tunnustautuu oopperan ja laulumusiikin ystäväksi myös kuuntelijan roolissa.
Näistä levyistä en luovu -ohjelman toimittaa Inari Tilli.
Ohjelmassa kuultavat sävellykset:
Giacomo Puccini: Oopperan Tosca 3. näytöksen alku (Pariisin konservatorion orkesteri/ Georges Prêtre).
John Lewis: Little David’s Fugue (The Swingle Singers & The Modern Jazz Quartet).
Sainte-Colombe, nuorempi: 3. osa konsertosta nro 44 (Jordi Savall ja Christophe Coin, viola da gamba).
Ludwig van Beethoven: Credo teoksesta Missa solemnis D-duuri (Atlantan sinfoniakuoro- ja orkesteri/Robert Shaw).
Richard Wagner: O du mein holder Abendstern, Wolframin aaria oopperasta Tannhäuser (Bryn Terfel, baritone, ja Metropolitan-oopperan orkesteri/James Levine).
J.S. Bach: Preludi Es-duuri (Los Angelesin filharmoninen orkesteri/Esa-Pekka Salonen).
Jean Sibelius: Canzonetta näytelmämusiikista Kuolema (Avanti!/Jukka-Pekka Saraste).
Ólafur Arnalds: Öldurót sarjasta Island Songs.
Franz Schubert: An die Musik (Fritz Wunderlich, tenori, ja Hubert Giesen, piano).
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
