Suosikkilaulaja Georg Malmstén tarinoi elämästään
Radiomuistelmat keväältä 1953
Keväällä 1953 Georg Malmstén piti radiossa muistelmasarjan. Hän oli täyttänyt edellisenä kesänä 50 vuotta. Malmstén kertoi myöhemmin, että muistelmat olisi radioitu 10 minuutin mittaisina päivälähetyksinä. Yleisradion arkistossa säilyneillä neljällä nauhalla on kullakin kolme ohjelmaa, joten Malmstén oli tehnyt elämästään radiolle 12 tuokiokuvaa.
Malmsténin elämäkerturi Sakari Warsell on kirjoittanut radiosarjaan sisältyvistä musiikkinäytteistä seuraavasti:
"Tämän sarjan yhteydessä tehtiin musiikkinäytteitä studio-orkesterin kanssa. Nämä näytteet jäivät sitten kantanauhoiksi. Niillä oli merkitystä myös sen kannalta, että vanhat levyversiot olivat lähes puhkisoitettuja. Uusia saatiin vasta, kun Scandia-yhtiö alkoi laajan Malmstén-renessanssin 50-luvun lopulla."
Kuvassa Georg Malmstén ja tyttärensä Ragni Malmstén-Karjalainen levyttämässä Mikki-hiiri -musiikkisatua vuonna 1954. Museovirasto. Journalistinen kuva-arkisto. Kuvaaja UA Saarinen.
Toimittaja: Tiina-Maija Lehtonen