Kun Helsingin Senaatintorin Valtioneuvoston tai vaikkapa Kristiinankaupungin Raatihuoneen vanhoja 1800-luvun tornikelloja pitää korjata, ei osaavia kelloseppiä löydy aivan joka oksalta. Varsinkin sellaiset jotka taitavat 1800-luvun Könninkellot ja mekaaniset rannekelloklassikotkin, alkavat olla maassamme harvassa.
Toki vuosikymmenten saatossa ihmisten suhde kelloihin on muuttunut muutenkin: yhä useampi kello - jos niitä enää ranteessa onkaan - on muovinen älykello, ja niistä tuskin tulee vanhojen mekaanisten rannekellojen kaltaisia klassikoita.
Mutta silti osaavilla kellosepillä riittää töitä. Yksi heistä on Etelä-Pohjanmaalla pienessä Karijoen kylässä asuva Seppo Tienhaara. Mies jonka puhelin soi, kun Kristiinankaupungin Raatihuoneen 136-vuotiasta suurta tornikelloa pitää korjata ja huoltaa. Viimeksi hän huolsi sitä 26 vuotta sitten. Tienhaara on kolmannen polven kelloseppä joka imi kiinnostuksen ja vaikutteet tarkkaan käsillä tekemiseen jo lapsena.
Vuosikymmenten ammatti ja kiinnostus kelloihin on poikinut niin paljon aineistoa että Seppo Tienhaara päätti perustaa Karijoelle kellomuseon, jonka yhteydessä hänellä on myös riittävän suuret työtilat. Paikallisen pankin tyhjiin tiloihin mahtuu paitsi kelloja, myös niiden korjaamiseen vaadittavia suuriakin laitteita. Yhdessä ne muodostavat niin kattavan kokonaisuuden että sitä kannattaa ajella katsomaan vähän kauempaakin. Niin teki myös toimittaja Antti Haavisto
Siirry sarjan sivulle arrow_forward_iosJAA:
